Englannista ja matkustelusta

Kirjoitettuani 2012-postauksen minulle tuli tietenkin matkakuume, koska katselin postausta varten matkakuvia ja aloin muistella reissujani Englantiin. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minun ja ystäväni vanhemmat päästivät meidät kielikurssille heti rippileirimme jälkeen vuonna 2006.

Vanha Brighton Pier

Olimme valinneet määränpääksi rantakaupunki Brightonin, jota kutsutaan myös London by the Seaksi. Muutimme isäntäperheeseen, johon saapuminen jo taisi olla melkoinen kulttuurishokki. Muistan ehdottaneeni ystävälleni heti, että yrittäisimme päästä toiseen perheeseen. Lähinnä taisin pelästyä sotkuisuutta, paikka oli muka juuri siivottu mutta minusta se oli kuin pommin jäljiltä. :D Mutta kyllä me sinne asetuimme, oli supermukavat pedit ja hyvää ruokaa. Olimme olleet samaa mieltä äitiemme kanssa siitä, että perheeseen mennään jos haluamme matkalle lähteä. Asuntola ei tulisi kuuloonkaan, koska siellä tuskin pääsisi seuraamaan brittien elämää kovin läheltä.

Matka on asuntoloissa asuville varmasti myös ikimuistoinen, mutta väitän kivenkovaa että me saimme siitä enemmän irti. Saimme brittiäidin tekemää kotiruokaa, jouduimme jatkuvasti kuuntelemaan kieltä ja näimme millaista on asua lähiössä. Se ei kyllä ole mitään hienostelua ja viiden teen juontia. Siellä on köyhiä ihmisiä, joilla on kehnot palkat mutta yhtä kalliit talot maksettavana kuin täällä. Isäntäperheemme poika näytti meille paikkoja, vei meidät katsomaan koulun näytelmää, ja kirmasimme nummilla härnäämässä lampaita. Naapurinpoika Gavin liittyi myös porukkaamme. Hän kävikin vuorostaan Suomessa taas tänä kesänä. :)

Aamuisin bussipysäkillä katselimme, kun mäen lapset lähtivät viininpunaisissa koulupuvuissaan kouluun. Meillä oli koulua vain neljä tuntia, joissa tehtiin ainakin suomalaisille aika helppoja englannin harjoituksia. Sitten menimme yleensä kaupan kautta rannalle, mutta päivälliseen mennessä piti olla yleensä kotona. Keittiössä asui muistaakseni pari undulaattia ja Dusty-koira, jota ei kyllä pidetty mielestäni niinkuin koiria kuuluu pitää. Se oli sairas eikä ehkä siksi saanut liikkua mihinkään. Dusty siirtyikin pian koirien taivaaseen, ja lohdutimme isäntäperheen poikaa.

Host mum ei tainnut muistaa enää nimiämme, kun olimme olleet Brightonissa jo jonkun aikaa. Minä olin Ketchup ja ystäväni Chicken Legs, host "brotherimme" lempinimet meille. Saimme nuhteluja viimeisenä iltana, koska olimme viivytelleet diskossa eikä busseja ollut enää mennyt. Kävelimme yksinämme aika monta kilsaa kotiin homobaarista, jossa kurssilaisten diskoja pidettiin.

Kävin Brightonissa uudestaan Gavinin luona vuonna 2008, ja sillä kertaa majoituin hänen isäpuolensa luo, jossa oli enemmän tilaa kuin hänen perheensä luona. Muistan kun he kysyivät, mitä kasviksia tykkään syödä. Sanoin että kurkkua nyt ainakin, ja he vain nauroivat. En koskaan saanut kurkkua. Isäpuoli asui samassa mäessä kuin entinen isäntäperheenikin, ja joskus kaduilla kävellessämme naapurit huutelivat perääni. Joku 14-vuotias iso tyttö karjui, että hän hakkaa minut ja että olen sairaan ruma. Hän taisi olla mustasukkainen Gavinista, joten provosoin hiukan lisää ja otin pojan kädestä kiinni. Tyttö meni ihan hiljaiseksi. 

Kaupungissa oli tuolloin myös Gay Pride, joka oli aika hauskaa katseltavaa. Puoli kaupunkia huusi paraatissa olevansa homoja ja vispasivat villisti pyllyjään musiikin tahtiin. Gavinin äiti oli tuonut myös perheen pienimmät katsomaan drag queeneja ja puolialastomia nuorukaisia ja selitti, että eräs heidänkin miespuolinen ystävänsä tykkää miehistä. 8-vuotias poika ihmetteli ensin asiaa ääneen mutta tuntui olevan ihan ok asian kanssa.

Viime helmikuussa palasin taas kaupunkiin viettämään Gavinin synttäreitä pitkäksi viikonlopuksi. Menin ensimmäistä kertaa baariin Brightonissa, ja niitähän siellä riittää. Pubeja ja klubeja on kymmenittäin yhden kadun varrella. En nyt silti sano että se olisi joku Ibiza, mutta ainakin vaihtoehtoja on enemmän kuin Turun torin läheisyydessä. :D Poket olivat todella mukavia, toivottivat kaikki tervetulleiksi ja siemailivat välillä olutta asiakkaiden kanssa. Naiset pukeutuivat siellä baariin niinkuin täälläkin, tosin ehkä vähän tyrkympää osastoa oli siellä enemmän.

Piknikillä Big Benin viereisessä puistossa :)

Tuossa nyt aika tiivistettynä kokemukseni Englannista. Mitä kaikkea olisin siis missannut, jos olisin mennyt asuntolaan asumaan ja hengaillut suomalaisten ja ruotsalaisten kanssa? Kyllähän leaderimme veivät meidät Lontooseen, Hastingsiin ja Isle of Wightille, mutta lähiössä asuessamme näimme niiden normaalien ihmisten arkea. Osaan nyt sujuvaa englantia osittain siksi, että on ollut pakko puhua sitä Gavinin kanssa. Tiedän heidän kulttuuristaan muutakin kuin sen kivan aksentin ja double deckerit.

Gavin on ihan innoissaan Suomesta, ja luulen että pieni kulttuurishokki se Suomikin on hänelle joka vierailulla. Hän haluaisi käydä täällä useammin, mutta rahaa joutuu aina keräämään tosi kauan. Onneksi pystyn tarjoamaan hänelle vielä ilmaisen majapaikan. Ja jos haluan Brightoniin, tiedän että siellä on majapaikka vastaavasti minulle. Tosin sovimme parhaan kaverini kanssa, että jos lähdemme sinne vielä verestämään muistoja, menemme hotelliin. Kokolattiamaton kanssa varustettu talo on oikeasti niin likainen, ettei sitä oikein pysty vertaamaan mihinkään suomalaiseen asuntoon, ja tulin siellä vähän kipeäksi. Tuskin kaikki köyhemmät britit elävät niin, mutta tämä ei ainakaan ole sitä pikkusormi pystyssä -porukkaa. Sehän on sitten ihan toinen luokkansa. Hienostoihmiset eivät kuulemma edes muka tunnista sanaa jogurtti, ellei sitä lausu tietyllä hienostuneella tavalla. Tämänkin opin ystävältäni, en koulun kirjoista.