Leoparditurkki

Täällä blogissa vain okapallot viuhuvat. Viuhuvat kylmän talvituulen mukana vieden mukanaan kaiken inspiraation.

No ei sentään! Olen univajeinen mutta onnellinen hiihtäjä. Hävettää ihan hirveästi, että julkaisin viimeksi ennen loppiaista, mutta kaikkeen ei voi revetä. Nyt repeän tänne taas, tosin en ihan sillä tavalla kuin maksakirurgiapotilas, jonka koko vatsa aukesi keskeltä kun hän erehtyi nousemaan istumaan leikkauksen jälkeen (kaveri kertoi).

Kuukauden aikana on tapahtunut vaikka ja mitä: Trump kuohuttaa ja Yoncé saa kaksoset, mutta minä teen yhä töitä, jumppaan ja opiskelen. Täytyy myöntää, että koska en ole kirjoittanut hetkeen niin en ole lukenut paljon muidenkaan blogeja. Satunnaisesti kyllä, mutta yleensä iltaisin laitan vain telkkarin päälle ja möllötän paikallani. Istun koneella muutenkin ihan tarpeeksi, joten kynnys avautua tänne kaikesta kasvaa.

Mitä kuvittelet tekeväsi! Se ei ole mikään Berliinin muuri.

Olen ehtinyt juhliakin jälleen kerran. Bileet ovat olleet oikein onnistuneita, ja muun muassa Goomilla pääsin tuulettamaan kunnolla. Reissumme alkoi huutamalla Turmion Kätilöiden biisiä hyttikäytävällä kun joku sitä soitti, mutta meno kyllä rauhoittui ns. pilkun aikaan. Toisilla tosin ei - muumilaulut hytin ulkopuolella herättelivät meitä tasasin väliajoin. Goomilla tuollaisesta ei oikein voi valittaa. :) Meidän sovittu teemamme meni päin mäntyä, mutta se ei menoa hidastanut! Oli Paskan Musiikin Festaria, Robinia ja mustan jättipippelssonin* (kirjoitan sen just niin kuin haluan) heittelyä seinään. Ensi kerralla haluaisin keksiä teemaksi jotain huikeaa, mikä ei sisältäisi kenties ollenkaan haalareita. Kandi edistyy niin hienosti, että unohdin yhden deadlinen kokonaan.

Mulla olisi taas asiaa kuin Karpolla aikoinaan, mutta haluan kuvia tueksi. Arkeni on välillä tosi tylsän näköistä eikä kamera kulje valitettavasti usein mukana. Yksi asia mikä nykynuorisossa mättää, on se että otetaan kuvia ajatellen vain someen jakamista. Tätä teemme varmasti hyvin suuri osa joskus, mutta ei se kai voi olla ainoa tarkoitus. Haluan kuvia talteen, katsottavaksi jälkikäteen ihan vain itselleni. Ihan sama jos jossain on huono valo tai ruma tausta. Haluan rehellisiä muistoja! Niitä täytyy alkaa tallentaa enemmän.

Ja ei, mulla ei ole oikeaa talvilomaa. Sen ansiosta ensi viikko on kuitenkin vähän letkeämpi, ja perjantaina menen katsomaan metallibändiä. Se on melko kuumottavaa: musiikin takia sinne mennään, mutta miten siellä muuten menetellään? Pitääkö olla tekokuiturastat ja nilkkoihin ulottuva nahkatakki? Kuvissa näkyvän tekoturkin voisi ainakin heittää päälleen? Olen muuten ennenkin käyttänyt leopardikuosia ja ikuistanut sen blogiin. Kyllä pistävätkin hymyilyttämään vuoden 2012 postaukset!

*Kun googlettaa Pippasen ja pippe*in, ei saa täysin mätsääviä tuloksia, luojan kiitos. Kas näin turvaamme sometulevaisuuden!