keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Loppiainen lähestyy - en ole valmis

 
Sain joululahjaksi monensorttista killutinta. Tyhjensin vasta pari päivää sitten pussukoita eteisestä ja siirsin uudet tarvikkeet oikeille paikoilleen. Leivontatarvikkeita tuli lisää, katsokaa vaikka kuvasta kuinka söpöjä juttuja! Myös kylpyhuoneen puolella killuu nyt konkreettisesti joku talipallon näköinen härpäke, jota kuuluu hieroa omaan naamaan. Käyhän se, jos se puhdistaa paremmin kuin normihankaaminen... Kävin ensimmäistä kertaa kasvohoidossa ennen joulua, ja ihosta tuli kyllä naurettavan pehmeä ja kuulas. Kulmakarvanikin nypittiin lähes näkymättömiin (eli sellaisiksi kuin normaaleilla ihmisillä on). Vaan älkää kukaan tehkö sitä virhettä, että lähdette koiranilmalla naapuripitäjästä jalkaisin kotiin mukavan kostea rasva naamallanne! Naamani ei ole jäätynyt vastaavalla tavalla edes Ruotsin tuntureilla. Ensimmäisen illan kauhistelin, että mihin ne kulmakarvat oikeasti katosivat. Tykkään silti tästä siistimmästäkin lookista - toistaiseksi. ;)

Olen huomannut, etten aina tajua lahjaa avatessani kuinka siisti juttu sieltä paljastuu, vaan ihastus tulee myöhemmin. Kännykän kanssa kävi samoin: olin huolissani, että hylkäänkö vanhan laitteeni ihan turhaan, toimiihan se kuitenkin vielä jotenkin (ole hyvä vaan, miettii Meetvurstimies). Sitten muutaman päivän päästä sain uuden kapulan netin, kameran ja Whatsappin toimimaan. Huomasin kuinka nopeasti sillä saa asioita hoidettua. Facebook toimii siinä niin kuin kuuluu, eikä netti sekoa parin nopean painalluksen jälkeen. Kännykkään saa mahtumaan lukuisia sovelluksia samaan aikaan. Tuo on oikea bisnespuhelin, sen minä sanon. Siitä ja saamastani bullet journalista tulee nyt avaintuotteita arkeni toimimiseen. Tosin Jodel-sovelluksessa ansaitsemani karmat nollautuivat uuden puhelimen myötä, enkä ole siitä lainkaan iloinen.






Suklaata tuli yhdeksän pakettia. Niistä viisi on vielä syömättä, mutta jännää miten ne neljä lootaa ovat viikossa hävinneet kulhoista ja kipoista jonnekin... Ja kyllä, nyt on alkamassa ruokaremontti mm. siksi että joulun jälkeen ei enää jaksa possuttaa, mutta myös siksi että ihoni alkaa taas kukkia tästä rappioelämästä. Selkä on kuin steroidien käyttäjällä! Ihmettelin niskaan kohdistunutta lihaskipua, kunnes tajusin että se onkin vain suklaafinni. Tai joku hikifinni, kuka näitä laskee. 

Avasin eilen sähköpostini ensimmäista kertaa pariin viikkoon. Voi siis sanoa, että loma on tehnyt tehtävänsä - olen kauttaaltani rento. Sitä olin epäilemättä myös uutena vuotena... Ilta oli oikein grande finale viime vuoden pippaloille, mutta olin sentään turvallisesti sisätiloissa. Muistaakseni toimin koirien nakinpidikkeenä ja yritin kauhaista perunaa ämpäriin reisilläni muiden mukana. Se yritti olla joku seurapeli. Tein mitä erikoisimpia liikkeitä lattialla, joiden oli tarkoitus olla joogaa/tanssia mutta eivät todellakaan olleet sitä. Häpeä taas on vain asia, jonka kanssa on joskus elettävä.

En haluaisi heittää vielä joulukuusta menemään. En halua, että tämä autuas tuoreen leivän ja paskanhajuisen juuston tuoksuinen elämänvaihe päättyy. Onneksi eräätkin siskokset (ei omat) tulevat käymään huomenna. Saan juoda glögiä ja kuvitella vielä hetken, että elämä on yhtä rentoa istuskelua. Jos teillä on muuten vielä jäljellä pipareita, joista mukamas kukaan ei tykkää, suosittelen kokeilemaan niitä muruina aamupuuron joukossa. Piparia ja vaikka mustikoita lisäämällä puuro maistuu niiin herkulta!