sunnuntai 18. joulukuuta 2016

EPÄSUOSITTUJA MIELIPITEITÄ

Kun muut niin minäkin. Vähän ehkä myöhässä, mutta tämä sopii harmaaseen sunnuntaihin. Kauniita kuvia ei vielä ole luvassa. Lomani alkaa n. neljän tunnin kuluttua, eli huomenna tänne alkaa tulla ryminällä tekstiä!
  • Raakasuklaa ei ole hyvää.
  • Pyöräily herättää aamuisin paremmin kuin kahvi.
  • Menköön suomalaisella musabisneksellä kuinka hyvin tahansa, Suomessa ei ole tehty uraauurtavaa uutta musiikkia moneen vuoteen. Kaikki matkivat toisiaan. (Poikkeuksena Paperi-T, vaikka siitä ei tykkäisikään.)
  •  Sinä-passiivin jatkuva käyttäminen suomen kielessä kuulostaa jotenkin osoittelevalta.
  • Maanantait eivät ole automaattisesti kurjia päiviä.
  • Orange Is the New Black -sarjan aloitusjakso oli ehkä huonoin pilottijakso, mitä olen nähnyt. Ihme säätämistä. Katsoin onneksi silti toisen jakson, ja nyt olen koukussa!
  •  Risteilylaivojen ns. arkilähdöt eivät ole karaoken osalta hauskoja, kun siellä laulavat enimmäkseen lapset, ja niiden vanhemmat ovat vahtimassa, ettei kukaan naura. Haluan niitä (humalaisia) aikuisia sinne!

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Raakasuklaa on oikeasti hyvää! Ainakin osa raakasuklaista :P

Nämä postaukset on kyllä hauskoja, pitäisköhän itsekin tehdä..

Helli Pippanen kirjoitti...

Eikä, muistelinkin että siellä päin taidettiin tykätä! :D En ole tosin maistanut kuin yhtä laatua kerran, joten hyvä mun on sanoa... Silloin en saanut siitä kyllä mitään irti, kun vertaa Fazerin perinteiseen. ;)

Ja tee ihmeessä! :)