tiistai 22. maaliskuuta 2016

Työelämän säännöt

Media ja mol.fi tarjoavat meille työelämästä aika tehokasta, supersosiaalista ja innovatiivista kuvaa, että ei ihme, jos jotain eekstroverttiä pelottaa hakea ns. hanttihommiakin. Työelämästä kertovissa artikkeleissa näkyy aina valkokauluksisia henkilöitä hymyillen tekemässä jotain yhdessä tietokoneella. Kaikki vain senkun etenevät vastaaviksi, päälliköiksi ja koordinaattoreiksi!

Yritykset yrittävät tietysti myydä myös itseään samalla kun hakevat uutta verta riveihinsä: kehutaan "dynaamista tiimiä" tai "loistavia etenemismahdollisuuksia". Olisipa kivaa yllättää nämä dynaamiset tiimit vaikka toimistossaan kesken työpäivän ja katsoa, kuinka monella on Facebook auki (äläpä yleistä ja et tiedä mistä puhut, sanoisi Anonyymi). Etenemismahdollisuudet ovat yllättäen suuremmat, jos olet työporukan ainoa mies mutta muita surkeampi työssäsi (kaveri kertoi esimerkin työuraltaan). Lisäksi superlatiiveja satelee sekä työnantajilta että -hakijoilta: kaksi kuukautta puhelinmyyntiä puskenut teini kertoo olevansa yrityksen etsimä rautainen myynnin ammattilainen. Viimeistään firman pikkujouluissa uudetkin työntekijät saavat näyttää todellisen luontonsa: CV:ssä mainitut "sinnikkyys" ja "oma-alotteisuus" pätevät yleenmyös juomapuolella. Sitten voi katsoa vierestä, kun loput dynaamisesta tiimistä laulavat surkeasti karaokea ja repivät toisiaan kauluksista pöydän yli tehden "tilinpäätöstä".

"Olethan oma-aloitteinen ja osaat työskennellä paineen alla." Siis pomon vai asiakkaiden paineen alla? Tuota olisi aika tärkeää smentää. Ilmoituksissa mainitaan usein myös firman liikevaihto vuositasolla ja muuta tavalliselle työntekijälle täysin yhdentekevää. "Työllistämme Suomessa tällä hetkellä noin 5000 henkilöä." Montakohan täysipäiväisesti? Ja ei sinänsä yllätä, kun teidän virman palveluja on ihan joka nurkassa, mihin Suomessa keksii lähteä.


Our 5 favorite nursing memes on Tumblr this week | Scrubs – The Leading Lifestyle Nursing Magazine Featuring Inspirational and Informational Nursing Articles:
Kuva

Suomessa ei enää noin vain perusteta yrityksiä. Nyt pitää mennä selfiebelfie-mankelin läpi, jossa on voittanut sekä vuoden startup-palkinnon, perustanut Instagram-tilin firmalle ja itselleen LinkedIn-profiilin, käynyt jokaikisillä yrittäjämessuilla ja startup-tapahtumissa... Pitää olla jotain uutta ja innovatiivista, kolme eri tutkintoa ja vuorokauden ympäri hereillä. Ja kun menee konkurssiin, saa luultavasti vain muiden neuvot ja säälit niskaansa. Kaikki tietävät yhtäkkiä, miten yritystoiminta kuuluisi hoitaa, ja elämässä kuuluu muutenkin edetä b-suunnitelma edellä - muuten olet haahuilija.

Ne vaatimukset työntekijälle ovat tietysti joskus melko vaativia, mutta laatuahan pitää vaatia. Siistijän hommia olen tehnyt enemmänkin. Siinä ei tarvitse olla sitä, mitä useimmissa ilmoituksissa edellytetään: sosiaalinen, positiivinen luonne, tiimityöskentelijä... Paikasta riippuen niistä saattaa toki olla hyötyä. Siistijän pitää sen sijaan olla kärsivällinen: kestää turhanpäiväistä sääliä ympäristöltään työn luonteen vuoksi ja sitä, että kukaan ei kehu mutta joku saattaa taatusti valittaa. On hyvä sietää vessoja, joissa paskaa on ruiskittu ihan seinille asti. Siinäpä olisi rehellinen työpaikkailmoitus. Työssä kohtaa aina myös niitä, jotka pahoittelevat kävelevänsä juuri mopatulta alueelta. Kyllähän sellainen käy suorastaan itkettämään.

Tiimityöskentelyn ymmärrän joidenkin työpaikkojen kohdalla, mutta sitä korostetaan ehkä hieman liikaa niissäkin duuneissa, joissa työ ihan oikeasti tehdään yksin. Olkoonkin, että saat sitten palautetta muilta. Siihen ei vaadita joukkuehenkeä vaan taitoa pukea paska kauniiseen pakettiin. Sain pomoltani joskus niin läpinäkyvän hampurilaispalautteen, että olisin halunnut halata häntä hyvästä yrityksestä. Tai no, sehän kuulosti aika hyvältä. Toiselta pomolta sain sellaisen palautteen, että tajusin vasta jälkikäteen kuinka hienosti joku osasi ohjata minua parempaan suuntaan antamatta kuvaa, että minulla olisi hemmetisti vielä opeteltavaa. Siinä oli kyllä paras esimies tähän mennessä.

Sidenote: ovatko hampurilaisen sämpylät siis olevinaan niitä kehuja ja mehevä pihvi (JOO VOI OLLA VEGAANIKIN) keskellä se rakentava palaute? Sämpyläthän ovat todellista höttöä ja se pihvi lisukkeineen on lähinnä se syy, miksi hamppari tilataan! Päällimmäinen sämpylä on myös usein täysin turha, eikä esim. ravintola Kertussa niitä edes käytetä kaikissa hampurilaisissa. Siskoni kaapii majoneesit niistä aina erikseen. Tulkitse tässä sitten toisen ihmisen sanomisia.

Meidän Bobimme ei halua määritellä sukupuoltaan työhakemuksessa.

Itseään "suorasanaisiksi" kutsuvat henkilöt saattavat olla mitä rasittavimpia työkavereita, koska he kuvittelevat yleensä myös olevansa aina oikeassa, eikä kenenkään muun suorasanaisuus kelpaa. Laitetaan näitä superihmisiä viisi samaan työpaikkaan, niin tulee aika tukalat oltavat kaltaiselleni puurtajalle, jota ei oikeastaan kiinnosta kehittää yhteistyötä kenenkään kanssa. Antakaa mun olla vaan töissä täällä!

Minä ja kaverini olemme hakeneet jopa vuosia suurimpiin kauppaketjuihin töihin. En tiedä, onko jollain työkokemusta jo 10-vuotiaasta asti kun oma työhistoriani ei kelpaa, vai pistetäänkö haku kylmästi poikki siinä kohdassa, kun hakemuksia on kerennyt tulla tuhat kappaletta. Veikkaisin jälkimmäistä. Minulta puuttuu ehkä myös pari kontaktia. Myönnetään, kontakteillahan sinne Mordoriinkin* mentiin silloin 2010. Paahdan siellä varmaan seitsemännenkin kesän... Ja ai niin, CV:ssäni pitäisi olla myös omakuva häivytettynä koko A4:lle tekstin taakse, koska sillä saa nykyään työpaikan. Se on todellista innovatiivisuutta.

*Siskolleni (ei sille, joka vetää majoneesit hampurilaisen sämpylästä, vaan toiselle) valkeni vasta pari viikkoa sitten, että tuo tekstin oranssi väri tarkoittaa linkkiä toiselle sivulle. En tiedä, olenko koskaan huomauttanut asiasta tarpeeksi isoon ääneen. Saattaisi pari juttua aueta lisää, jos painatte niistä. Anteeksi ja kiitos.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Supertreenit

Meillä oli imelästi koko perhe koolla Naantalin Supertreeneissä viime sunnuntaina, paitsi pikkusisko ei päässyt paikalle. Itsehän otin sellaisen maratoonisuhtautumisen koko tapahtumaan. Maratonjuoksijathan tankkaavat hiilareita paljon ennen suoritustaan, joten ajattelin, että minullakin olisi sunnuntaina todellinen koitos edessä. Vedin Gifflar-korvapuusteja napaan niin, etten varmasti hyytyisi heti aamusta. Join myös kokista päälle ihan noin maun vuoksi.

Aamuflow aloitti päivän kieltämättä ihan hyvin, vaikka olin melkoisen kiukkuinen vielä kotona ennen lähtöä. Tentti oli tulossa, johon en ollut valmistautunut kunnolla. Olin nukkunut kuutisen tuntia, ja kysyin vain itseltäni, miksi heräsin vapaaehtoisesti viikonloppuna klo 7:10. Ensimmäisen jumpan jälkeen löysin sisäisen rauhan, ja pääsimme seuraavaksi CXWorx-jumppaan. En ole ennen kokeillut tuota tuntia (LesMillsin juttuja), ja jestas että teki gutaa! Teki vähän liiankin kanssa, koska en jaksanut tehdä yhtä hyvin kuin oma mutsini... Isänkin oli pakko leijua ja väittää, että hän ei huhkinut edes täysillä. Molemmat pysyivät kauniisti hooverissa polvet irti lattiasta! Siskoni kanssa tajusimme, että meillä ei ehkä olekaan vatsalihaksia. Siitä sai hyviä vinkkejä omaan saliharjoitteluun. Toinen erikseen varattu jumppa oli omalla kohdalla Heart & Spine. Olen tehnyt sen jälkeen salilla joka kerta niitä liikkeitä edes vähän! Voi luoja että tuntui hyvältä tuon tunnin jälkeen: selkäkivut ja jumit olivat hetkeksi poissa. Sellainen rullailu nyt on muutenkin rentouttavaa.

Tässä se supermies ottaa vähän lepiä ennen seuraavaa treeniä. Ei ollutkaan niin helppo nakki!

Isot joukkotapahtumat paikasta toiseen siirtymisineen eivät ole varmaan kellekään oman mukavuusalueen ytimessä. Nytkin tapasimme ns. ihmispeppuja, jotka eivät voineet huomioida muita ihmisiä sen vertaa, että pahoittelisivat tunkemistaan tai varpaille astumista. Ei sitä siellä kyllä aina edes huomaa. Mutta jos haluaa vessaan ja meidän koko poppoomme on edessä emmekä huomaa, niin ilmoita hyvä ihminen itsestäsi vaikka sanomalla "anteeksi, pääsisinkö tästä läpi"! Tuntuu, etten olermännyt tuollaiseen pitkään aikaan. En edes ruuhkaisessa opiskelijaravintolassa. Suunsa saa avata: jo yhdellä sanalla saa itselleen ensinnäkin tilaa liikkua, ja samalla parantaa ilmapiiriä.

Olin ostanut Supertreeni-lipun silloin kun olin vielä rahoissani, mutta hinta alkoi jälkikäteen mietityttää, koska en päässyt edes kaikille haluamilleni tunneille. Se tavaramäärä, jonka sai erilliseltä tuotekujalta, rauhoitti äkkiä mieleni. Sain kaksi kassillista ruokaa ja kosmetiikkaa vain kävelemällä eteenpäin kassi auki. Söimme autossa vaikka mitä saamistamme eväistä, ja silti tuolla on vielä pulloja, keittoja, mysliä ja ties mitä muuta käyttämättä. Jo niiden kamojen arvo ylitti taatusti lipun hinnan (46 euroa). Kävimme myös jollain motivaatioluennolla. Voin siis lämpimästi suositella! Tunnelma ja treenipäivä perheen kanssa tulivat kaupan päälle. :)

torstai 10. maaliskuuta 2016

Festariunelmia

Koska joku varmasti ihmetteli negatiivista asennettani elämää kohtaan naistenpäivän postauksessa (vaikka kirjoitin sen iloisena, intoa puhkuen, kännis ja läpällä), pistetään ilmoille kesäfiiliksiä ja kesäkuvia! Minä ainakin odotan erityisesti tulevan kesän musiikillista tarjontaa - muuta tarjontaa en juuri voi tsekata, EHEHHE.

Festarikansahan voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan: ne, jotka menevät katsomaan kymmentä eri esiintyjää ja ovat melko mukavissa vaatteissa sekä rumissa aurinkolaseissa. He laulavat humalassa jo menomatkalla lemppariartistiensa biisejä, useimmiten se on PMMP. Sitten on se toinen ääripää, joka pukeutuu kuin Turun parhaaseen ravintolalaivaan ja lähtee alueelle pikniköimään ja tapaamaan kavereita tai uusia deittimahdollisuuksia. Itse kuulun kenties noiden kahden välimaastoon niin kuin tuhannet muutkin - en ainakaan tahallani lähde rumannäköisenä festareille, mutta se on sitten katsojasta kiinni.



Provinssi on jättänyt hämmentävästi sanan "rock" nimensä lopusta pois, mutta siellä saa sentään rahoilleen vastinetta rockin muodossa. Lähdemmekin sinne Meetvurstimiehen, siskoni ja hänen oman makkaramiehensä kanssa sinne lauantaiksi ihan Rammsteinia ja Biffy Clyroa varten! En ole koskaan nähnyt kumpaakaan (kunnolla) livenä, joten nyt haluan kokea sen mahdollisimman läheltä ja mielellään niin, että maa tärisee ja minä olen hikinen. Siellä on myös muita hyviä esiintyjiä, mutta noista kahdesta edes kerran elämässä 79 euroa ei tunnu missään.

Kurkkasimme Ruisrockin esiintyjät ennen kuin maksoimme Provinssi-liput, koska jos siellä olisi yhtä huumaavaa settiä, niin helpompaahan olisi jäädä Turkuun. Major Lazerin poijjaat siellä näkyivät ja he ovatkin lähellä sydäntäni, mutta pankkitilini ei ole vielä samalla viivalla kesäsuunnitelmieni kanssa. Keekin naama sivustolla ärsytti jo sen verran, että laitoin siskolleni melko tulista viestiä siitä, miksi Ruisrock ei ole vielä julkaissut loppuja artistejaan: "Ne varmaan miettii, ottaako ne pääesiintyjäksi Marionin vai Katri Helenan." Oikeasti ne varmaan laittavat Katri-neitokaisen lauantaiksi klo 00, ja Major Lazerin pojat saavat vinguttaa levyjään jossain anniskelualueen minilavalla. Koska suomalainen musiikki nyt vaan myy. Leidit lavalla -kokoonpanolla saisi neljä kärpästä yhdellä iskulla, kun lisättäisiin samalle lavalle vielä Paula Koivuniemi ja Lea Laven. Jos haluat tuntea olevasi Tartu mikkiin -ohjelman kiertueella, tule Turun Ruissaloon!


Okei, minulla ei ole kokemusta maamme muista festivaaleista, joten kannattaisi pitää ehkä suuta soukemmalla. Sen tiedän, että Elastinen ja Robin esiintyvät ihan kaikkialla. Tiedän myös, että jos Kaarinassa on joskus jotain meininkiä, niin se on kesällä Saaristo Openin aikaan, joka tuo hiljaiseen kylään jotain ääntä. Siitäkin varmaan valittavat sen 50 mökki-/omakotitaloasujaa, koska he joutuvat kuuntelemaan Frederikiä omalla pihallaan. Olisi kuitenkin kiva kuulla, että tapahtuuko muilla (kuin Ruississa) festareilla se, että päivällä kaikki ovat kaveruksia, mutta yöllä paikallisille tulee kiire päästä sieltä pois, ja tuntemattomille on pakko kiroilla ja nälviä? Se ei ole kovin viehättävää. DBTL:ää en suosittele ulkopaikkakuntalaisille noista syistä sekä siksi, että silloin keskustassa haisee ihan oikea pissa, ja roskia on kaikkialla. Vähän niin kuin vappu, mutta puistot pysyvät siisteinä.

Karjurock on kuulemma sellainen tapahtuma, että sinne ei mennä maksimekossa ja menestyvän naisen hatussa. Siskoni käy ystävineen näillä maaseutumarkkinoilla vuosittain autolla, ja siellä autossa kuulemma myös nukutaan. Viime vuonna he olivat onnistuneet saamaan unikaverikseen linnunpelättimen, koska festari on käytännössä keskellä peltoa.
 

Olen hehkuttanut monelle ensimmäistä festariani 17-vuotiaana. Lähdin sinne kolmen päivän lipun kanssa empimättä a) Kaarinasta asti pyöräillen b) selvinpäin kolmeksi päiväksi, koska jotenkin ei ollut edes käynyt mielessä, että siellä kuuluu juoda. Naiivi ämmä Menin ystävien mukana vaikka minkälaisten bändien yleisöön, joista olin nevahööd, ja hytkyin mukana jos innostuin. Pelasimme korttia jossain asfaltilla keskellä yötä, kun pyörämme kumit oli puhkottu. Eksyin yöllä pyöräni kanssa työmaalle, josta jotkut ohikulkevat insinöörit auttoivat minut pois. Olin silloinkin huononäköinen mutta silmälasit olivat kotona, joten en löytänyt itseäni ulos työmaalta... :D Ihme, että selvisin viikonlopusta noinkin ehjänä, vain lippu hävisi lauantai-iltana! Festivaalikokemuksista on kirjoitettu ainakin yksi kirja, enkä ihmettele. Lähtekää ihmiset kylille, tanssikaa ja laulakaa! Älkääkä tönikö toisianne.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Hyvää naistenpäivää!

Ja ettei joidenkin yrmymiesten tarvitse tänään pahoittaa mieltään, niin kokosin teidänkin ja muutaman muun kommentit alle. Teitäkin on kuultu!

  • "Ei naisen euro ole 80 senttiä!" - keskituloinen mies, jonka muija tienaa vähemmän. Olet toki oikeassa, Turun Sanomien julkaiseman tutkimuksen mukaan se on 62 senttiä.
  • "Naiset eivät uskalla pyytää parempaa palkkaa" - jotkut naiset, jotka eivät tiedä itsekään, mitä heidän kollegoilleen maksetaan samasta työstä.
  • "Naiset eivät tee niin paljon töitä." - Hesarin pelkät otsikot lukevat ihmiset
  • "Missä on miestenpäivä!" - lähiössä asuva makkaraa mussuttava mies. Tehän keksitte jo pihvi&suikkaripäivän, marraskuun omitte kokonaan.
  • "Juhlitaan sukupuolten välistä tasa-arvoa kaikkialla maailmassa!" - Facebook. Melko loukkaavaahan tuo on joidenkin maiden naisia kohtaan, jossa he ovat tasan yhtä arvokkaita kuin perheen vuohi. Mutta hyvä yritys, melkein tiesitte mistä tässä päivässä on kyse.
  • "Miehilläkin on ongelmia". Joku aina sanoo tuonkin ja pelkästään tuon, koska ei edes yritä ymmärtää naisten tilannetta. Naistenpäivä oli ehkä osaltani tässä, koska parantelen erästä miesflunssaa sitten kun pääsen taas kotiin.
Jos nyt sallitte, lähden tyttökouluksi kokemaani opinahjoon, jossa ei paljon peppuja läpsitä ja hameen alle kurkita. Jos läpsitään, se tapahtuu opiskelijabileiden tanssilattian ringissä, ja sitä suorastaan kerjätään kavereilta. Jotenkin hauskaa, että käymme tänään läpi ruotsinkurssin keskustelujamme tasa-arvosta. Voi sitä mongerruksen määrää... Emme ole ehkä koskaan kuulostaneet niin vajailta. "Jag tycker att det finns några problem."

lauantai 5. maaliskuuta 2016

#vainlogopediajutut




Kuvat ovat Halisten ihanista maisemista viime viikonlopulta, kun sää oli täydellinen hevosten tuijottamiseen, kuvailuun ja käppäilyyn. Sinne piti tietysti lähteä upouusissa istuvissa housuissa eikä lenkkitamineissa... Lupaan, että tämä on viimeinen opiskelupostaus vähään aikaan, mutta myös ne, jotka eivät tiedä mitä kaikkea puheterapeutit voivat tehdä, kannattaa ehdottomasti lukea tämä! Otsikko kuvannee tämänhetkisiä fiiliksiä parhaiten, mutta otsikko voisi olla myös "ei vain ärrävikoja". Ensi viikolla en välttämättä ehdi bloggailla sen enempää kuin tälläkään viikolla, mutta koittakaahan pysyä housuissanne!
  • Olemme ruokkineet toisiamme piltillä, porkkanalla, ruisleivällä ynnä muilla. Opintopisteiden eteen on aika jännää yrittää asettua cp-vammaisen saappaisiin ja antaa kaverin ruokkia, kun omat silmät ovat kiinni ja "leuka ei toimi". Tuoreimman tiedon mukaan meidän on myös tänä keväänä opittava änkyttämään eri tavoilla.
  • Kävelin erää päivänä valtavan mustan salkun kanssa kaverin luokse testaamaan hänen lastaan paritehtävän takia. Näytin todennäköisesti tosi tärkeältä tyypiltä tai siltä, että laukussa olisi joku pommi. En ihan ymmärrä, miten moinen salkku leluineen voi maksaa 1000 euroa. Ihme kun en unohtanut sitä mihinkään.
  • Ainejärjestön huoneessa tehdään paitsi paritöitä, opetellaan myös väsyneimpinä tunteina puhumaan päästä keksittyä saamea, suunnitellaan pippaloita ja luetaan vauvafoorumin legendaarisimpia keskusteluja.
  • Kysyn silloin tällöin itseltäni (esim. tilastotieteen kohdalla) sitä kuuluisaa kysymystä, jonka tarkoitus on rentouttaa: "onko tällä väliä puolen vuoden päästä?" No kyllä on, koska jos ei pääse tilastotieteestä läpi, opinnoissa on turha yrittää edetä. Sen sijaan sipsipussin kohdalla vastaus kysymykseen on jyrkkä ei.
  • Olemme maanneet yksitellen pöydällä, kun jokainen saa kokeilla venyttää toistensa kurkunpään lihaksia valvotuissa olosuhteissa (voice massage). Sitten belgialainen asiantuntija varoittaa tappamasta toisiamme: "don't grab both sides of the larynx, you don't want to kill anyone." No hyvä kun sanoit.
  • Meillä edetään paljon ns. perse edellä puuhun: tehtävissä pitää miettiä kuntoutusmenetelmiä, vaikka odotamme että opettajat kertoisivat meille siitä ensin edes jotain.
  • Emme voi lähteä yhdelle risteilylle ilman, että kaikkien aikataulut sotkeutuvat ja tulee lisätehtäviä. Terveisiä Alcatrazista (ja kiitoksia GOOM).
  • Ystävänpäivä, itsenäisyyspäivä, krapulapäivät, "hiihtoloma"... Kaikki nuo olisivat teeskentelyä ilman lähestyvää tenttiä. Linnan juhlia katson varmaan seuraavaksi kolmen vuoden kuluttua ilman minkäänlaisia paineita.  
 
Tuostakin tämän kevään hakijat saavat osviittaa, mitä opiskelu teorian lisäksi sisältää. :D Tsemppiä kaikille pänttääjille!