Paluu treeniarkeen

Ai että miltä tuntui mennä kuntosalille kolmen kuukauden tauon jälkeen? Kuten Hurja painonpudotus -ohjelmassa eräs nainen sanoi, "I feel like a hippo". Enkä tarkoita fyysistä olemustani vaan... No ehkä sitä henkistä puolta. :D Toisaalta taas tuntui tosi hyvältä. Mutta sen minä sanon, etten lopeta liikuntaa enää ennen kuin on ihan pakko! Olen ollut koko tammikuun pirteällä päällä, eivätkä sitä varmasti vähennä liikkuminen ja kauniit ilmat.

Aloitin olkapäätreenillä eräänä kauniina päivänä edellisviikolla. Tuntui tosi hyvältä sen jälkeen, vaikka teinkin aika kevyesti, jotten heti olisi ihan tööt. Ajattelin, etten ole yhtään niin huonossa kunnossa kuin olin ajatellut. Ainoa liikuntani loppuvuodesta oli tosiaan kävely. Älkäämme siis enää myykö sielujamme yliopistolle!

Seuraavana päivänä tein rintaa ja ojentajia. Menin salille, hymyilin tutuille asiakaspalvelijoille ja mietin vain, että ihanaa olla takaisin täällä. Puskin painoja kattoa kohti ja sarjojen välillä vilkaisin peilistä, että ihan tuolta en kyllä näyttänyt syyskuussa. Saattaa johtua siitä, että sain joululahjaksi vähän liian pienet treenipöksyt ja ne puristavat jännistä paikoista. Ne venyvät kyllä! Menin tekemään niitä ojentajapunnerruksia, jotka onnistuivat tosi kivasti vielä syksyllä. No ei onnistunut enää. FELT LIKE A HIPPO. Aloitin polvet maassa (en ole mikään super) niin kuin ennenkin, ja tein yhden. Tein toisen, ja kyllä puuskutin. Kolmannen jälkeen lysähdin maahan, kun en enää päässyt ylös. Siis mitä himputtia minulle oli tapahtunut?! Yksi tyttö vieressä tuskin huomasi minua, mutta tietysti itsellä oli sellainen olo, että joku hihitteli selkäni takana. "Tuo on tullut taas mestoille plösömpänä kuin ennen!" Tanner vain tömisi kun lysähdin lattialle, puuskutin siellä ja naureskelin sisäisesti itselleni. Eihän tästä mitään tullut. Muut vähän armollisemmat liikkeet onnistuivatkin sitten paremmin.

Mutta viimeviikkoinen jalkapäivä - sitä en heti unohda. Jalat taisivat olla parhaassa vedossa ennen syksyä, ja nyt ne rupesivat huolellisen lämmittelynkin jälkeen kramppaamaan, vaikka tein aika kevyitä juttuja. Irvistelin melko avoimesti kahvakuulat käsissäni, kun en voinut mennä enää kyykkyyn. Sieltä ei olisi välttämättä enää noustu ikinä. Tärinän ja poltteen siivittämänä yritin tehdä edes jotain, jotta en tuntisi itseäni luovuttajaksi. Ei se treeni ihan nappiin mennyt, mutta siitä sai kyllä lisää virtaa. Ensi kerralla menee jo paljon paremmin!

Mutta herranjumala, että tuollaisesta tulee nälkä. En ollut tuntenut rehellistä vatsan kurnimista varmaan kolmeen viikkoon ystävämme joulun takia, joten kunnon hikijuttujen aloittaminen teki tosi hyvää. Voisin syödä koko ajan, mutta suklaata ei voi vetää joka väliin. Niin, ja me joogaamme nykyään. Meetvurstimies haluaisi tehdä sitä kolmesti viikossa, vaikka hän ei pääse edes koira-asentoon kunnolla. Kuulemma juuri siksi täytyy jatkaa. Salijäsenyydessä on se hieno puoli, että niitä jumppia saa tehdä nykyään myös kotona "online trainingina". Ihan parasta, jos multa kysytään! Meiltä puuttuvat vain jumppamatot, joiden päällä varpaat pysyisivät paremmin paikallaan.

 Älä koskaan katsele viime vuoden herkkukuvia nälkäisenä: ottaisin serkun tarjoaman ruokaympyrän antimet uudestaan vastaan koska tahansa.

Gregoriaanisen kirkkolaulajan huppu

Sain äidiltä myöhäisen synttärilahjan alkusyksystä, kun kävimme Vilassa ostamassa minulle villakangastakin. Olisin alunperin halunnut valkoisen "kananmunatakin", mutta rakastuin tähän mustaharmaaseen ennen kuin se oli edes päälläni! Kunnon munatakkeja ei sitä paitsi löytynyt.  

Vila-kangastakista (höhöhö) on viimeinkin kunnon kuvia ihanan talvisessa säässä: ulkona on nyt ne unelmakelit, joista ainakin itse haaveilin koko marras-joulukuun. Tuo huppuhan on aika naurettavan suuri, mikä on tietysti yksi syy, miksi rakastuin takkiin. Se näyttää toisaalta coolilta ja toisaalta todella pelleltä sivultapäin katsottuna. Mutta mites edestä? ;) Olisin ainakin valmis johonkin halloween-juhlan kuoroon.

Pöö.

ONGELMIA SUOMALAISESSA SUORASSA LÄHETYKSESSÄ

Pitkälle on päästy, mutta luoja että niitä kiusallisia tilanteita ilmaantuu - ainakin eilisessä Kultainen Venla -gaalassa. Tavallaan on outoa, että täällä ei osata käyttäytyä protokollan mukaan, kun lähdetään kylille. Osaamme sen hiljaa istumisen, mutta emme aina sitä esiintymispuolta. Tein joskus Emma-gaalasta samanlaisen huomioraportin, mutta siinä lähinnä naureskelin enkä pistänyt kättä silmieni eteen myötähäpeän nimissä. Huomio: ymmärrän hyvin, että ihmiset ovat hermostuneita tuollaisissa hienoissa gaaloissa, ja siksi kaikki ei mene aina käsikirjoituksen mukaan. Tosin eipä siellä ollut paikan päällä kuin heidän omia kollegoitaan, mutta kenties näyttelijöille, esiintyjille ja ohjaajille tv-kamera on jotenkin vieras? Siis mitä?!

Missä olivat ns. tavalliset ihmiset? Miksi oli otettu pienin mahdollinen sali, joka Helsingistä löytyy? Sinne mahtui tasan tarkkaan se tv:n tunnetuin kerma, ja yleisö oli pienempi kuin Idolsin finaalilähetyksessä. Ja se on silloin pieni. Toki maassamme on sellainen säästökuuri, että on ihme, että koko gaala saatiin järjestettyä.

Tämä menee varmasti hermoilun piikkiin, mutta miksi hemmetissä pitää puhua mikrofoniin kiitospuhetta ennen kuin esittelymusiikki/juontajan puhe on päässyt loppuun asti? Tuntui todella metsäläiseltä tuollainen huutelemaan ryntäily.

No se psykologi kaatui eli teki ns. jenniferlawrencet. En tiedä, oliko hän nauttinut jotain juomaa. Hieno hame sillä oli.

 Kun kauppakeisari kerran pääsee maalta ihmisten ilmoille, hän voisi toki keksiä jotain muutakin sanottavaa kuin "vielä kerran kiitos". Juontaja olisi voinut siinä välissä tulla sanomaan että hei, tämä show muuten loppuu nyt. Hän odotti juuri sen verran, että viimeisestä palkintopuheesta tuli kiusallisen pitkä ja hiljainen. Tosin kauppakeisarille minulta riittää pelkkää rakkautta, hän on niin lupsakka tyyppi. Rakkautta riittää noille monille muillekin, mutta en käsitä miksi noita juttuja ei harjoitella/opeteta vieraille tarpeeksi.

Emme seuranneet kuitenkaan esim. Oscareita tai Jussi-gaalaa, joten mielestäni oopperalaulajan tilalle olisi voinut ottaa jotain vähemmän kankeaa. Se ei mielestäni sopinut Riitta Väisäsen stand-upin ja muun huulenheiton sekaan ollenkaan.

Kohokohta oli (näemmä Twitter-yleisönkin mielestä) ehdottomasti elämäntyöpalkinnot. Siellä Hannu Karpo ja Riitta Väisänen samaan aikaan kuin vanhat ystävät, ja Riitta veti sellaisen show'n että hänet halutaan varmaan takaisin televisioon. Silti sekin lähti käsistä ja meni liian pitkäksi. Karpo ehti sanoa jotain aamutakissaan, jolle emme muuten koskaan saaneet selitystä. Hän taisi tulla suoraan saunavuorosta, mutta sehän sopii hänen imagolleen oikein hyvin.

"Mitä tahansa voi tapahtua suorassa lähetyksessä." Nähtävästi enimmäkseen virheitä. Annan 3/5. Iltapuvuista en mene sen enempää sanomaan muuta, kuin että vaatimattomina suomalaisina menemme jo parempaan suuntaan. Mutta jos kutsu sisältää sanan "gaala", en oikeasti laittaisi pienintä baarimekkoani päälle, jonka löydän.

LET IT GO

Monen ihmisen "uusi aika" alkaa oikeasti syksyisin tai kesäisin, ja siksi alkanut vuosi 2016 ei kutkuta niin monia. On kuitenkin asioita, jotka on syytä jättää nimenomaan tammikuussa taakseen. Muuten ne tuhoavat meidät.

Jätä takamuksesi menneeseen, sanoi Pumba. Minä sanon, että jätä ne valokuvat, joissa nainen pitelee kuvaajamiehen kädestä kiinni, taaksesi. Mielellään myös ne kuvat takamuksista. Jätetään yömyöhään pitkitetyt tenttilukemiset ja kirjoitushommat. Se ei tee onnelliseksi, ja minä haluan nukkua kunnolla.

 Tule kulta, mennään parvekkeelle.

Tule kulta, hypätään parvekkeelta, tännehän jäätyy.

Muita yleisiä asioita, jotka voi minun puolestani unohtaa:

• Kaikenmaailman laudanpätkät, kuivatut kaalinlehdet ja peltirasiat ruoka-alustoina. Call me old fashioned, mutta minun kaapissani on posliinilautasia. Minulla on myös ihan juomalaseja eikä esimerkiksi ulkolyhtyjä tai puutarhatonttuja, joihin kaadetaan smoothie.

• Hienosti asetellut aamupalat. Estetiikasta nauttivana ihmisenä kaikki muut ruokajutut voikin asetella kauniisti, mutta aamupalaa ei kyllä ehdi. Alla yksi esimerkki siitä, miksi aamiaisestani ei ole kuvaa Instagramissa:

• Homekämpät. Ne pitää jättää heti, ei sille mitään voi. On se jännää, kun aamuisin ei enää tarvitse niistää ulos kolmea kiloa limaa. Per sierain.

• Litteät hiukset ("you wish", ne huutavat)

• Sekablogit. Pyrin päivittämään tätäkin parempaan suuntaan ja rajaamaan aiheita.

• Ukkeli-sana. Mieheni esiintyy tästä lähtien blogissa nimellä Meetvurstimies.

• Disneyn hittitehtaasta ponnahtaneet stripparit laulajattaret

• Suklaa. :( Taitaa olla Fazerissa jotain, mistä meikämandoliinin elimistö ei pidä.

• Meikämandoliinit ynnä muut ällöttävät itseen viittaavat ilmaisut

Televisio tekee aivoistani muusia

En tiedä miten kuvailisin MTV:tä sellaiselle, joka sitä ei koskaan katso. Siis "Music Televisionia". Siellä ei näytetä enää musiikkivideoita niin kuin menneinä vuosikymmeninä, mutta siellä näkyy epilepsiakohtauksia aiheuttavaa animaatiomainontaa. Äitini kuvailee sarjoja minuutin katsomisen jälkeen yleensä "jenkkipaskaksi", näin hän on tehnyt tehokkaasti jo kymmenisen vuotta. Siten hän ei ikinä päädy esimerkiksi MTV:lle.

 Siis kiljuvan kirjavaa, hysteeristä kissojen naukumista, liukuvärjättyjä ja vilkkuvia ananaksia ja katsojien tekemiä diskovalovideoita. Kasinomainoksia, jotka täyttävät mainospaikoista varmaan 90 prosenttia. Tosi-tv:tä, jossa parikymppiset botox-leidit pissivät kännissä housuunsa, ja sitten heistä tulee rikkaita mainoskanavia. Tätä tapahtuu siis lempparisarjassani Geordie Shoressa. Miksi katson sitä?! Ehkä se on jotenkin huvittavan ällöttävää. Jo valmiiksi perusnätit naiset pumppaavat itseään jatkuvasti barbimaisemmiksi mutta pilaavat kuontalonsa yrjöämällä diskon lattialla. Ehkä siihen sarjaan tiivistyvät bilettämisen kaikki puolet...

Realitya tulee tietysti muiltakin kanavilta, mutta MTV on sen genren kuningas. Axl Smithkin sen sanoi: kanava on nykyään täyttä kuraa. Catfishiä on joskus katsottava, mutta sekin vaikuttaa niin käsikirjoitetulta ettei mitään rajaa. Eniten kummastuttavat silti sarjat (Teen Mom), jonka yhtäkään jaksoa ei pysty katsomaan kokonaan niiden teinien jatkuvan istumisen ja purkanjauhamisen takia. Tylsintä katseltavaa on, kun hillbilly-teinit makaavat sohvillaan, "tappelevat" poikaystäviensä kanssa kännykän kautta ja vain näpräävät puhelintaan. Välillä he käyvät burgerilla ja siellä maristaan, että se ja se asia on perseestä elämässä. Puhutaan niin, ettei jakseta oikein edes artikuloida. Tiedän kuusikymppisiä ihmisiä, jotka ovat monta kertaa energisempiä kuin tuollaiset vatkulat!

Avokki lopettaa Netflixinkin meiltä, koska sieltä on kaikki hyvät katsottu. Jos haluaa jännitystä elämäänsä, kohuttu dokumenttisarja Making a Murderer (Netflixissä) antaa sitä reilun annoksen. Kiehuin herkkänä ihmisenä päiviä sen katsomisen jälkeen, koska se oli niin kuumottava. Onko joku sitä mieltä, että molemmat miehet olivat syyllisiä?! Jenkkilässä on yllättävän eksoottinen meno, vaikka kulttuurejamme aina verrataan toisiinsa. Kun miettii millaista settiä olen itseeni imenyt tämän loman aikana telkkarista, niin on oikeasti kiva palata taas arkeen ja saada jotain oikeaakin tekemistä. :D Tämä oli välivuodatus, huomisen uintireissun jälkeen haluan postata lisää - kuvien kanssa!

Tulevan kauhuromaanini mainosteksti

Tässä maailmassa on nykyään syytä pelätä yhtä sun toista esimerkiksi internetiä käyttäessään. Kaikkea vakoillaan, tallennetaan ja sinun kuvasi eivät todellakaan ole sinun, kun ne nettiin lataat. Älytelkkarimmekin saattaa ilmeisesti kuunnella juttujamme, mutta toivottavasti se ei sentään näe mitään... Jotkut voivat pelätä, että Pinterestin salaiset hääunelmataulut eivät olekaan salaisia, vaikka ne on sellaisiksi merkinnyt (mitään en myönnä). Toiset taas ovat huolissaan siitä, että selaimen kirjanmerkki "tylsät työjutut" kiinnostaakin tyttöystävää ja sieltä paljastuu jotain fetissijuttuja. 

Anonyymi bloggaaja pelkää jatkuvasti paljastavansa liikaa elämästään niin, että joku tuttu hoksaa hänet. Nämä eivät silti saa ihmisiä barrikadeille yksityisyytensä suojelemiseksi, eikä ketään määrittele ihmisenä se, kuinka paljon pelaa iltaisin Wowia. Aika paha on sen sijaan jo se, jos kaikki tietäisivät ketä kukakin stalkkaa Facebookissa. Tai kuinka paljon saa selville pelkästä auton rekisterinumerosta.

Mutta pahin kaikista synneistä, joka näyttää ihmisen todellisen luonnon, vakaumuksen ja mielipiteet. Se on vauva.fi-kommenttien ylä- ja alapeukutukset. Mieti, että koko elämäsi peukutukset vauvafoorumilla päätyisivät julkisuuteen. Siinä kalpenisi jo Kanervakin.