maanantai 31. elokuuta 2015

Onnea on räikeä olohuone

Varoitan, että tämä postaus on sitten täynnä väriä! Meidän olohuoneemme on nyt niinsanotusti valmis. Kun astun sinne, niin ei ole tarvetta muuttaa mitään. Viihdymme molemmat oikein mainiosti, toivottavasti niin tekevät myös satunnaiset vieraamme. Tosin eräs nahkanojatuoli on saatava pois, mutta sillä ei ole kiire. Nytkin istun siinä kirjoittamassa, koska tässä saa parhaan lepoasennon läppäri sylissä. Täällä vain on liikaa mustaa, ja rajasinkin tuolin pois sohvakuvasta... Mutta eipäs jaaritella tässä sen enempää, vaan annetaan kuvien puhua puolestaan! Kävin Indiskassa lahjakortin vinguttamisen toivossa, mutten osannut vielä millään päättää, mitä kaappaan sieltä mukaani. Koko kauppa, kiitos heti. Mutta tiedän kyllä: ei sitten enempää oranssia. Mihinkään.

    Jäitä sekaan, ja avot!
    Olin näemmä sen verran innoissani, että lappukin jäi kiinni vielä tähän kuvaan... Tämä täydellisyyttä hipova valaisin (ei varsinaisesti lyhty!) on synttärilahja ystäviltä. ♥
    Erään miehen voimataulu. :)

    Sohvatyynyt, lyhty  ja sohvapöydän pöytäliina Indiska  
    Kynttilät ja tarjottimen hiekka Kodin1
    Torkkupeitto Ikea 
    Kameli-, Arnold- ja kukkataulut All Posters. Sohvan yläpuolella keskimmäinen taulu sekä lattiaruukku ovat anopin kirpparilöytöjä. Kirpparille pitäisi mennä myös itse, kunhan saan sopivan seuralaisen!

    perjantai 28. elokuuta 2015

    Miehet, miehet

    Asun tosiaan miehen kanssa, joka on lihansyöjä. Hän ymmärtää jotenkin lihattomat lokakuut ja muut hommat, mutta käytännön toteutuksessa olisi vielä hiomista. Siksi välillä ruokatottumuksemme menevät ristiin, ja saatammekin hyvässä hengessä tehdä eri ruuat. Hänellä on jopa hieman koominen asenne kasvisruokaan, koska se mitä kasvissyöjät sanovat lihasta, saattaa hän sanoa vihanneksista.

    Esimerkki hänen lapsuudestaan: pienenä perheen tehdessä pitsaa lapset saivat tietysti laittaa itsekin joukkoon täytteitä. Hän sai valita pitsapellillisestä osion, johon ei tule kasviksia. Myöhemmällä iällä hän on ikuistanut poikien iltoja, joissa on lihaisan pitsan päälle tungettu vielä kahdeksan(!!) juustohampurilaista. Oli kuulemma "oikeasti hyvää". He ovat myös kaveriporukalla tehneet pekonirullia, jotka vastaavat kooltaan ihan pientä koiranpentua. Ja kerrankin en liioittele. Alkoholilla tosin saattoi olla osuutta näihin kokkailuihin...  //KORJAUS: "Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan." Selvä homma...

    Nukahti, mokoma
    Kasviksiakin tietysti pitää olla, onhan se tärkeää hänenkin mielestään. Kysellessäni hänen parhaista ruokakokemuksistaan hän vastasi grillattavat ruuat, kuten aurajuusto-pekonisienet eli peijoonit, kunnon pihvit ja mitä grilliin nyt voi tunkea. Kun sanoin että parhaat ruokamuistoni liittyvät ravintolaruokiin tai johonkin erikoiseen omatekemään, hän muistaa lisätä että pihvihän maistuu sekä ravintolassa että omatekemänä tosi hyvältä.

    Nyt kun alettiin ihmetellä, niin jatketaan muilla aiheilla. Koin pienen järkytyksen, kun poikaystävä sanoi viime kesänä, ettei hän ole a) koskaan käynyt Ikeassa b) tiedä mikä on Indiska eikä c) tiedä mikä on brunssi. Voitte arvata että nämä jälkimmäiset selvitin hänelle pikimmiten. Ikea-neitsyyskin on jo mennyt, ja lihapullat maistuivat siellä oikein hyvin. Ja synttärilahjaksi sain häneltä Indiskaan lahjakortin! Täydellistä. Tietysti äijien maailma eroaa jonkin verran naisten maailmasta, mutta tämä tapaus on jo huvittava ottaen huomioon, että hän ei ole kotoisin mistään Utsjoelta. On kyllä ihan hemmetisti elokuvia, jotka minunkin "pitäisi nähdä", mutta tämän ukkelin mielestä Terminaattori - "ja varsinkin kakkososa" - kuuluu yleissivistykseen. Lupasin katsoa sen, jos se on hänelle tärkeää. Miten joku voi katsoa kaltaistani naista järkytyksestä kankeana, kun sanon, etten ole nähnyt Schwarzeneggerin elokuvia? Tätä kirjoittaessani olen nähnyt niitä varmaan jo kolme...



    Ja kaikkihan tietävät, että suomalainen mies ei oikein puhu. Tämäkään ei julista herkimpiä asioita ympäri tienoita saati sitten minulle kovin usein, ja muun muassa siksi taidan arvostaa häntä. Tosin minunlaistani ihmistä ei voi kehua tarpeeksi, mutta kuitenkin, hah! Teot näyttävät niin paljon enemmän. Saan sohvalle peiton ja suklaata, kun olen kipeä, ja mies hommaa tietokoneeseensa kalliita osia, jotta sen hurina ei häiritsisi minua. Kaikkea olennaista.

    Uusia bikinejä esitellessäni hän kysyi, ovatko ne uudet uimahousuni. No voin kertoa, että uimahousuilta ne eivät varsinaisesti näyttäneet. Uutta kaulahuiviani hän luuli pöytäliinaksi. Miehellä meni joskus neljä kuukautta ilman, että hän laittoi farkkuja jalkaan ("ei ole mitään virallisia menoja ollut. Että en ole ainoa höpsö tässä taloudessa! Hän myös sanoo joskus suoraan, että ei jaksa tavata minua juuri nyt.  Hän on ärsyttävän itsevarma ja rehellinen tyyppi. Se on sekä ihailtavaa että välillä kuumottavaa. Silti niin kauan kun hän haluaa pitää minusta huolta, saa minut nauramaan hysteerisesti ja ymmärtää minua paremmin kuin melkein kukaan muu, en valita. Eikä mitään sydämiä tähän perään nyt sitten! Hitto mitä siirappia.

    keskiviikko 26. elokuuta 2015

    Kesärilluttelua

    Olen vihdoinkin ruskettunut! Pari viikkoa Kupittaalla ja Paimiossa makaamista on tehnyt tehtävänsä. Nyt sitten sataa, ja se on ihan jees. Luonto saa vihdoinkin vettä, mutta myös minulla on aikaa tehdä sisällä asioita, jotka olen jättänyt lievästi sanottuna unholaan. :D Oikeasti avasin pari eri sähköpostiani ja muistin, että kyllä, minultakin vaaditaan taas asioita ja niiden hoitamista. Salijäsenyys muun muassa nousi humps vain kalliimpaan luokkaan, koska en muistanut vilauttaa opiskelijakorttiani ajallaan. Irtisanon sen tosin muutenkin, joten ei sillä väliä.

    Toisella kesälomaviikollani eli viime viikolla poikaystävä oli Lapissa, joten täytin kalenteriani ekstrapaljon ystävien tapaamisella. Tuli aimo annos sosiaalista kanssakäymistä, mitä olenkin kaivannut hirveästi. Ja hienosti meni, vaikka mies oli poissa noinkin kauan. Ei päädytty ihan tällaisiin skenaarioihin tällä kertaa.
     
    Eräs keskiviikko lähti vähän käsistä, kun menin ystäväni kanssa elokuviin katsomaan Kätyrit, ja sen jälkeen päädyimme syömään Fontanaan. Ei siinä mitään, mulla oli tosiaan koko ilta aikaa rentoutumiselle. Leffa vain alkoi klo 15 päivällä, ja yhtäkkiä huomasimme kävelevämme baarista ulos klo 3.30. Näitä elämässä tarvitaan! En ole humaltunut koko kesänä kuin ehkä neljästi, eikä siinä mitään. Mutta tuollaista spontaania irtiottoa tarvitsin. Tanssimme monta tuntia aivan hiestä märkänä, ja oli siksi superällöttävää, kun Forten tanssilattialla tuli joku vielä koskemaan ("tanssiksä mun kaa"). Hyi helkkari. Jos minulla on vauhti niin luja, että oikeasti hypin tasajalkaa vain ylös, niin silloin varsinkaan minuun ei kosketa. Niitä hiplijöitä siellä oli mielin määrin, mutta kyllä ne ymmärsivät jossain vaiheessa lopettaa. Koskas tytön on saanut innostumaan niin, että yrittää väkisin tanssia viimeisiä hitaita?



    Tuohon leffan ja baarin väliin mahtui Vesku Loirin näkeminen Kinopalatsissa, kinumista vaaleansinisen Chevroletin ('58) kyytiin, viinin lipittelyä Aurajoen rannassa ja vielä pientä maistelua ravintolalaivassa. Olimme myös ostaneet jostain krääsäkaupasta 50 sentin "kenttäpullot", joihin lantrasimme kissanminttua. Normaalisti minua alkaisi nukuttaa, hehe, tuollainen juomamäärä, mutta oikeasti nyt olin kuin Duracell-pupu aamuyöhön asti. En ymmärrä, mistä se oikein johtui - kesästä varmaan sitten. Ystäväni lauloi Chevi-kuskeille, haukuimme heitä olavivirroiksi ikiensä puolesta ynnä muuta... Silti pääsimme heidän kyydissään Forteen!

    Nauroimme myös päin naamaa joillekin juomantarjoajille, jotka olivat juuri täyttäneet 18. Oikeastaan taisimme nauraa itsellemme, koska siinä tuli oikeasti vanha olo. Meillä oli siinä ihan hyvät keskustelut, mutta päädyimme ystäväni kanssa tanssilattialle hyvin pian. Sitä menoa ei sitten pysäyttänyt enää mikään. Joku mies(!) teki minulle myös ranskanletin juomatauolla. Joku ghanalainen mies myös kehui alahuultani, koska se oli tosi afrikkalainen. Haha! Naisten osuuskin kasvoi baarissa illan mittaan, mutta heidän kanssaan juttelimme vain vessassa.

    Koska tanssliliikkeeni olivat olleet niin hurjia, että niska oli seuraavana aamuna kipeä, niin morkkishan siitä tuli. Mutta sitten kannattaa miettiä aina, että eivät ne muut muista noloja muuvejani niin selvästi. Tänään minun pitäisi vetää pitkästä aikaa opiskelijahaalarit jalkaan ja mennä Monkeyyn tanssahtelemaan sekä kyttäämään fukseja, mutta selvinpäin. Wish me luck!

    sunnuntai 16. elokuuta 2015

    Soini-Pumba ja muut kohtaamiset

    Nyt tulee aika räikeitä ja voimakkaita kuvia, mutta tulkoon. Ne näyttävät jotenkin valjummilta omalla läppärillä kuin avokin pöytäkoneella, höh. Kommentoikaa, jos oikein kovasti pistävät nuo vihreän sävyt silmään! Käsittelen kuvat siinä tapauksessa vastaisuudessa tällä koneella. :D Nuo on otettu Halisten/Koroisten lenkkeilyreitillä. Sieltä minut voi joskus bongata juoksemasta - en kehtaa lopettaa kesken spurttiani, jos joku on näkemässä. Nurkan takana kävelen taas ihan taatusti...

    Minulla on joku kävijäryntäys taas täällä blogissa, terve kaikille! Vietän nyt oikein leppoisaa lomaa, jonka en tosiaan uskonut ikinä tulevan. On tämä tehnyt terää: anopin auto ollut käytössä, ja lämmintä on riittänyt niin, että olen voinut makoilla auringossa ja syventyä kirjan lukemiseen. Olen käynyt jumpissa jopa lauantaiaamuna. Nyt on vahva tunne siitä, että oikeasti luen kerrankin jonkun kirjan loppuun. Olen lukenut tajuttoman määrän myös hömppälehtiä, joita olen ottanut muilta lainaksi. Ostin jopa Cosmopolitanin! Parjaan usein sitä lehteä, mutta tuntuu että siinä olisi oikeasti tapahtunut joku muutos laadun suhteen. Pysytellään nyt silti vielä niissä satunnaisissa Trendi-ostoksissa...

    Olimme viikko sitten Grill it! -raflassa. On sattumoisin S-ketjun pulju, mutta saimmepahan korttia vinguttamalla puolta halvemman viinipullon! Jösses että oli hyvää, tulin pieneen vahinkokänniin. Näimme myös Perussuomalaisia. Oli Soinia, Halla-ahoa ja muita. Poikaystävää nauratti, kun minulla tuli mieleen että toinen noista poliitikoista muistuttaa jollain tavalla piirrettypossua. Esimerkiksi Leijonakuninkaan Pumbaa. Eipä siinä. Minusta oli kivaa huomata, että vaikka arki asettuu tähän meidäkin yhteiseloon, niin meillä on silti keskenämme edelleen tosi hauskaa. Käskin hänen tehdä Baldfist-nyrkkitervehdyksiä vastaantulleille kaljuille/siilitukkaisille miehille, mutta ei hän kehdannut. Nauroimme myös, kuinka hän siilitukkansa ja isohkojen hartioidensa takia voisi käydä jostain uusnatsista, ja kuinka varmaan porukka naureskelee kadulla, että miksi tuo nainen on tuollaisen kanssa. Haha, no näkisittepä kun hänellä on vanha kunnon vaimonhakkaajapaita päällä! Sitä hän kehtaa tosin käyttää vain rannalle mentäessä, juurikin välttääkseen ikävät assosiaatiot.
    Hah, toukokuinen kuva! Pisamat tallella vielä.

    tiistai 11. elokuuta 2015

    Minun ja somen vaikea suhde

    Turha edes aloittaa lässyttämään siitä, mitkä asiat ovat parantuneet sosiaalisen median myötä. Alati vilkkuva kännykkä on jo suurimmalle osalle suomalaisista arkipäivää, ja minä keskityn tässä nyt lähinnä nillittämään siitä - kuinkas muutenkaan. Aito verkostoituminen on täysin ok, niin on myös se, että tiedän tuttujen elämästä juuri sopivasti (tosin joistain myös liikaa) tajutakseni, mitä lähiympäristössä tapahtuu. Tapahtumiakin on helppo järjestää verkossa. No lässyttämiseksihän tämä kuitenkin näemmä meni... ANYWAY.

    Poistan FB Messengerin puhelimestani. Ei voi olla tällä hetkellä ärsyttävämpää sovellusta. Älypuhelimen hankkiessani innostuin tietysti lataamaan tuollaisia, koska siitä kuului hauska ääni "eikä tarvitse kirjautua sisään, koska yksityisviestit tulevat itsestään puhelimeen!" Enpä tiennyt, millaiseen näpyttelyviidakkoon joutuisin.

    Nyt siinä on siis käynyt pahimmillaan niin, että kaksi brittikaveria penäävät mokkapalareseptiä, kuulumisia, säätä ja ties mitä muuta kahdessa erillisessä keskustelussa, kolmannen ystävän kanssa yritämme setviä kesäteatteriaikataulua ja lastenvahtimista yhdessä keskustelussa. Neljäs tyyppi tulee aukomaan päätään vuoden hiljaiselon jälkeen täysin järjettömillä vitseillään. Nämä näkyvät kännykässäni hauskoina pallukoina, joita voi painella, jos haluaa nähdä viestit. Arvatkaa vain, katsonko ne kiireessä ja mietin vastaavani sitten myöhemmin. Ne jotenkin jäävät vaivaamaan, koska tekstikentässä näkyy toiselle ihmiselle, että olen nähnyt viestin. Tiedän, että siitä voi tulla olo, että olen tökerö. Todellisuudessa unohdan tuollaiset pikkuviestit ja vastailen sitten, kun haluan näprätä puhelintani. Ja sitä taas ei haluta tehdä enää melkein ikinä! Siksi on parempi, että kirjaudun ihan vain tietokoneella Facebookiin ja vastailen viesteihin silloin. Ihanaa, että näihin ongelmiin löytyy myös ratkaisuja. ;) Ei mene vinkumiseksi koko elämä.

    Ruokapöydässä, vessassa,  televisiota katsellessa, ihan missä vain voi näpytellä kännykkää. Selailla uutisia tai "keskustella" kavereiden kanssa. Se onkin loistavaa, mutta yleensä ne keskustelut venyvät juurikin erilaisten aikataulujen takia koko päivän kestäväksi viestien vaihdoksi, minkä vuoksi se välillä rassaa. Tosin parhaiten estäisin tämän vastaamalla HETI eli esim. töissä kesken kokoonpanon, mutta en siellä oikein kehdannut. Ei siellä edes kerennyt katsoa aina puhelintaan, ja minusta oli suht vapauttavaa, kun yhtenä päivänä unohdinkin kännykän kotiin. Sitä toki ihmeteltiin työpaikalla - miten voin unohtaa kännykän! No luojan kiitos, että pystyn vielä edes siihen! Huomasin muuten, etten tarvinnut sitä oikeasti mihinkään. Taukopaikalla on nimittäin muita ihmisiä ja aikakauslehtiä.

    On toki ollut paljon polemiikkia ja esim. kampanjavideoita siitä, miten oikea elämä menee ohi puhelinta tuijottaessa. En koe laitteiden haittaavan elämäämme lähipiirissä, mutta tiedän, että moni teini ja miksei aikuinenkin on paljon pahempi minua. Tavallaan minua ei ärsytä niinkään se, että ihmiset kaivelevat niitä heti pienen hiljaisuuden tullen (okei sekin, mutta eipä kuulu minulle), vaan ihan rehellisesti se, että en itse jaksa pitää jotain kapulaa kädessäni ihan koko ajan. Se herpaannuttaa keskittymiseni esimerkiksi sohvalla, kun vastaan johonkin yksittäiseen viestiin, vaikka samalla pitäisi keskustella poikaystävän kanssa kauppalistasta. Olemmekin vähän sopineet, että ruokapöydässä puhelimeen ei tarvitse koskea, eikä silloin kyllä koe tarvettakaan. Haluan aistia maailmaa ilman katkoksia, ja tuijotan mieluummin aurinkoisena päivänä ulos ikkunasta syödessäni. Se on rentouttavampaa minulle.

    Nähtävästi pitäisi tehdä yksi asia kerrallaan. Ei ole kyse multitaskingin osaamattomuudesta vaan siitä, että haluaisin keskittyä asioihin oikeasti. Tähän oikeaan elämään. Carpe diem, eikö? Tuntuuko vähän pöllöltä laittaa tuollainen teksti omaan nettiprofiiliin, jos samalla ystävä avautuu livenä eikä itse pysty somettamiseltaan kuuntelemaan? Viestejä muuten pukkaa, mutta ketään ei näy missään. Kaikkien on helppo kuitata viestillä tunnin tai kahden päivän viiveellä, osallistuvatko he johonkin tai mitä mieltä he ovat jostain asiasta. Ja kyllä, sorrun siihen itsekin. Tuntuu vain, että se haittaa joskus yhteydenpitoa.

    Eniten olen huolissani pienten lasten vanhemmista, jotka ihan taatusti sortuvat moiseen somezombeiluun. En tietenkään sano, että kaikki. Ja on toki luonnollista kuvata kännykän kameralla pikkuisen touhuamista, kun se on nykyään niin kätevää. Voisitte silti joskus syödä sen lutusen perheaamupalanne ilman Instaa, FB:tä ja puhelinta ylipäätään, niin näkisitte monellako hampaalla kakaranne jo syökään. Sille voisi jopa opettaa sanoja siinä samalla. Lusikka. Puuro. Isin lelu eli KÄN-NYK-KÄ. AI-PÄD.

    maanantai 10. elokuuta 2015

    Parasta kesässä - tähän mennessä

    ♥ Tuparit
    ♥ Jäätelö
    ♥ The Office-maratonit (kausia katsottu 5/9)
    ♥ Mökkeily
    ♥ Juhannus
    ♥ Mustikoiden poimiminen
    ♥ Työporukan jokilaivakiertue (sain taas nauraa kuin kunnon harakka)
    ♥ Ruisrock
    ♥ Synttäribileet ja brittien vierailu (parin päivän darraa ei tule ikävä)
    ♥ Hedelmäiset aamupalat
    ♥ Erityisesti kylmät ananaspalat
    ♥  Vahinko-parisuhdeviikonloppu
    ♥ Grillaus
    ♥ Lukeminen
    ♥ Pyöräily
    ♥ Kesäteatteri
    ♥ Bootylicious-treeni (AI MUN PAKARAT)
    ♥ Parvekkeen näkymät
    ♥ Kesäaamut (myös ne jo viideltä alkaneet)



    Tietenkin ystävät ja perhe liittyvät olennaisesti lähes kaikkiin ylimpiin, joten heistä olen saanut myös nauttia. Näitä oli pakko listata, koska vielä viime viikon sään ollessa kurjanpuoleinen aloin miettiä, että onhan tässä tullut tehtyä vaikka mitä. Tai että monesta asiasta pystyy nauttimaan, vaikka seksihellettä ei olisikaan. Mutta nautin tästä kuumuudesta silti enemmän! Outoa olla näin kalpea elokuussa - yritän parhaani mukaan paahtua auringossa vielä hieman...

    Mulla alkoi yllättäen kolmen viikon loma, enkä ole oikeasti edes niin innoissani siitä vielä! Ensimmäinen tunne oli rehellinen pettymys, kun pomo ilmoitti viime viikon olevan viimeiseni. Mordoria tulee ikävä, eikä ole koskaan kiva lähteä sieltä noin lyhyellä varoitusajalla. Ei, vaikka sairaat univelat ja metallinpölyinen naama alkoivat jo riittää. Eli nautitaan nyt tästä, kun ehdin tehdä töitä kuitenkin sen 10 viikkoa. Yritän vihdoinkin sopia mahdollisimman paljon kaikkea ystävien kanssa, koska nyt on sekä aikaa että energiaa siihen. Rahaa ei tosin ole liikaa, haha, joten vähän senkin mukaan mennään. ;) Kuvasimme lempimaisemissani poikaystävän kanssa lauantaina, joten siitäkin on tulossa kuvia mahdollisimman pian!