sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lempeä miniloma

Herranen aika, olimme mysteeriukkelin kanssa mökillä jo viikko sitten! On aikakin kertoa hiukan, mitä siellä tapahtui. Maisemanvaihto keskelle korpea tuli juuri oikeaan aikaan, vaikka tenttejä olikin vielä edessä. Toinen niistä meni kuitenkin hyvin, joten en todellakaan kadu että lähdin.


"Haetaan ne croissantit vasta paikallisesta Lidlistä, niin ne on tuoreita." Näin ajatuksin lähdimme mökille. Millä tuurilla kaikki parkanolaiset ostaisivat croissantit loppuun ennen kuin pääsemme perille? Samoin donitsit olisi ollut kiva ostaa vasta paikan päältä. En pidätellyt nauruani sen enempää, kun saavuimme kolmen tunnin ajamisen jälkeen ostamaan täytettä ruokavarastoihimme. Kaikkia skenaarioita pelätessämme ei ollut tullut mieleenkään, että koko Lidl olisi räjäytetty taivaan tuuliin. Tai että ainakin sitä rempattiin juuri nyt. Siinä oli sitten valittava tuppukylän kaupoista joku toinen. Voin kertoa että niitä kauppoja on siellä rivissä, ja paljon muuta siellä ei sitten olekaan. Hesburger ja huoltoasema siihen taisi vielä mahtua. Maalaismaisema ihastuttaa minua kovasti, mutta se elämänmeno myös ihmetyttää. Kaikki talot pellolla ovat niin kaukana toisistaan, ja silti kaikki tuntevat toisensa? Ainakin siellä on hiljaista.

 
 Ensi kerralla valitsemme paremman ajankohdan esim. opiskelua ajatellen, mutta haluan myös viipyä pidempään. Viikonloppu ei riitä kaikkeen siihen, mitä mökillä haluaisi ehtiä tekemään. Saunominen, palju ja grillaaminen onnistuivat hyvin lokakuisessa ruskassa (ja lumisateessa!), vaikka aikainen pimeäntulo oli hiukan kurjaa. Olin ajoittain paniikissa, kun tiesin että hirviä saattaa näkyä ja joka puolella on pimeää... Kaikkein todennäköisimminhän hirvet ym. valitsisivat reittinsä juuri meidän soihtujemme ja pauhaavan musiikin ohitse! Seura ja hyvä ruoka saivat minut kuitenkin relaamaan. Fresita-pullokin auttoi siinä oikein hyvin. Kylpytynnyrissä kelluminen nyt vain on ihan parasta, varsinkin silloin kun ilma on lähes pakkasen puolella.

On kuitenkin tiettyjä asioita, joita täytyy tehdä osin sähköttömässä mökissä, jotta korpiloma olisi tunnelmallinen ja onnistunut. Ensinnäkin tuli tehtiin ainakin kuusi kertaa. Rantasauna, paljun lämmitys, kodan grilli, mökin takka sekä mökin sauna ja vedenlämmitin. Itse en varsinaisesti sytyttänyt yhtäkään näistä, koska maailmassa on tunnetusti aloitteellisempia ihmisiä kuin minä. Sytytin minäkin kynttilöitä, ainakin 20 kappaletta. Käytin päätänikin sen verran, että laitoin tuoreen leipämme takan viereen, jotta se pysyisi lämpimänä ja pehmeänä. Aamulla herätessämme tajusin kuitenkin, että sisällä lämpötila on yhtäkkiä jotain 16 astetta. Takka lämpiämään uudestaan. Leipä ei enää ollut erityisen pehmeää.

Koska aamupuuroon tulee todella harvoin poikkeuksia, nyt oli aikaa nauttia aamupalana kaikennäköistä ihanaa aina pekonista vesimeloniin ja appelsiinimehuun. Jep, mehukin on aika luksusta koska sitä ei vain tule ikinä itselle ostettua. Rauhallinen musiikki on tällaisessa olennaista. Voin siis teillekin suositella lämpimästi Barry Whitea (tämä on molempien suosikki) ja Demis Roussosia! Ai että aamu alkaa ihanasti.


Katselin koko viikonlopun metsän uumeniin ja järvelle, mutta en nähnyt mitään eläimiä. Hirven jätöksiä taisi olla polulla, joka menee alas saunalle. Sitten lähtöaamuna tietä pitkin löntysti joku ajokoira ihan yksinään. Pelästyin ja luulin sitä ensin joksikin villieläimeksi ja lähdin kivääri kädessä jo kuistille, mutta se olikin ihana beaglen näköinen hauva! Kaulassa sillä oli joku gps-juttu, enkä saanut mennä silittämään sitä. Ehkä se haistoikin hirven ja sen paskat siellä polulla. Omistajaa ei näkynyt missään, mutta se saattoi olla kuulemma vasta joku harjoitusretki koiralle.

Koin paikallisen grillin ensimmäistä kertaa, ja ihan jees sapuskaa siellä oli. Pirun hiljaista vain noilla hoodeilla. Mönkijällä en ajanut vieläkään itse, mutta sen kyydissä on silti sairaan hauskaa matkustaa. Mökinjälkeinen masennus iski hieman, mutta miksei keskellä talveakin voisi taas eräjormailla. :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Miksi en pysty katsomaan Gleetä

 Glee ei kai tule tällä hetkellä telkkarista. Yritin soveltaa leikilläni jotain high school -draamaa yliopistomaailmaan (ei muuten onnistunut), joten siitä tuli mieleeni tuo pirteä koko perheen sarja. Katsoin sitä itsekin joskus, joten ymmärrän, miksi jotkut pitävät sarjasta. Jotkut eivät pysty katsomaan Salkkareita ylitsevuotavan myötähäpeän vuoksi. Samoista syistä en pysty enää seuraamaan Gleetä.
  • Glee-kuoron jäsenet ovat kaikki kuumimpia mitä markkinoilta löytyy, mutta sarjassa heitä käsitellään jotenkin outoina nörtteinä. Eniten kiusattu, heppapaitoja käyttävä typykkä sattuu olemaan täydellisen näköinen ja loistava laulaja.
  • En ole koskaan nähnyt heteromiesten hinkuvan noin lujaa futisjoukkueesta kuoroon.
  • Koulun pojat eivät käytä koulun tyttöjä hyväkseen, vähättele näitä tai välttele tunteista puhumista. He laulavat tunteistaan. Mikäs taikametsä Jenkeistä on tullut?
  • Jotenkin perverssiä, että sweet 16 -sarjan näyttelijät lähentelevät kaikki kolmeakymmentä vuotta. Tämä ongelma on tosin muissakin sarjoissa.
  • Pyörätuolipoika on tietenkin erityisen viisas, kiltti, huomaavainen ja lahjakas. Eihän liikuntarajoitteiselle ihmiselle voi laittaa muuta kuin sädekehän pään ympärille.
  • Onneksi se sentään pitää paikkansa, että ulkopuoliset/syrjityt nuoret pitävät kovinta meteliä koulussa järjestämällä "omalaatuisia" esityksiä ja flashmobeja kailottaen kurjimpia tuntemuksiaan pitkin käytäviä. Jep.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Faktaa pöytään!

Vintagella haastoi minut tähän jo hyvän aikaa sitten. :) Eiköhän viikonlopun ratoksi listata pari juttua, joita ette minusta varmaan tiedä!

1. En halua valittaa, mutta lihon nykyään todella helposti. Tekee elämästä hiukan haastavampaa - tai sitten ei, höhö.

2. Minulla on ollut ala-asteelta asti pakkomielle laskea kirjaimet tv-sarjojen tekstityksistä, mainoksista, tienviitoista... Siis "lasken", eli tavutan sanat niin että jokaisella kirjaimella on pari. Toiminta on niin automaattista ja nopeaa, etten ikinä tajua mainita siitä kellekään.
3. Otan feng shuin melko vakavasti.
4. Rakastan auringonnousuja, vuoden ympäri. :) Ehkä siksikin olen enemmän aamuihminen.
5. Pelkään ahtaita paikkoja ja sitä, että kotitalooni syttyy tulipalo. Muuttaessani ostin ensimmäisten asioiden joukossa sammutuspeitteen ja tietysti palovaroittimen.


6. Luotan sanontaan "kärsimysten kautta voittoon". Pitkäaikaiset projektit ovat toisinaan tervetulleita, eikä kaiken kuulu tapahtua sormia napsauttamalla. Mielestäni on normaalia, että hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi on oltava kärsivällinen. (Tämä ei aina koske esim. ryhmätöitä, joista ei saa arvosanaa.)
7. Minulle on vasta lähivuosina kehittynyt pieni punastumisongelma. Saatan punastua ihan vain siitä, että puhun odottamattomasti monelle ihmiselle. Kolmekin ihmistä voi riittää. Joskus nolostuessa, mutta kerran jopa silloin, kun kerroin uudesta ukkelistani koulussa. Yritän päästä siitä eroon, koska haluaisin joskus esiintyä ilman paloautonaamaa. Typerää siitä tekee juurikin se, että punastuminen tulee yllättävissä tilanteissa, jotka eivät oikeasti ole mielestäni kiusallisia.
8. Teen lukuisista asioista top3 tai top5 -listoja. Pieni elämäntehtäväni on koota henkilökohtainen top 5 maailman parhaista biiseistä. Pieni homma, kun musiikkia on niin paljon!


9. Nautiskelu on minulle peittojen alla loikoilua aamuisin, syömistä ja kesäisin auringossa makaamista kirja/lehti kädessä. Muun muassa.
10. Saattaa olla, että olen äskettäin lievästi koukuttunut Minecraft-peliin. Onneksi en voi pelata sitä kotona, mutta ainakin tiedän miten vietän joululomani.
11. Pidän kaikenlaisista tuoksuista aina hajuvesistä puhtaaseen pyykkiin. Monet tuoksut tuovat mieleen kokonaisia aikakausia elämässäni. Aika siistiä, mutta joskus myös ärsyttävää.
 


Kysymykset, jotka sain:

1. Kuka on esikuvasi? Äiti ja Beyoncé tulevat ensimmäisenä mieleen. :D Paha kysymys, kun ei keksi välttämättä kaikkia tähän hätään. Ihmiset, joita ihailen noin muuten, ovat taas hiukan eri asia.
 2. Miten blogisi nimi syntyi? Koska ideani olivat tyyliä "Cookie Monster", päätin luottaa vanhaan hyvään ja pölliä äitini idean. Cookie Monsterille mulla oli jo bannerikin suunniteltuna: olisin seissyt supersankaripuvussa jättikeksin edessä ja osoittanut suoraan sinuun. Kuulitte sen ensimmäisenä minulta!
3. Mitä kirjaa suosittelisit? Lemmikkikaupan tytöt, sekä Pasan ja Atpon vitutuskirjat. Älkää kysykö, miten kehtaan edes laittaa nuo samaan lauseeseen.
4. Mikä on lempikaupunkisi? Turku (daa), mutta pidän kovasti myös Brightonista ja Tukholmasta. Kunhan matkustelen enemmän, tämä voi tietysti muuttua.
5. Bravuuriruokasi? Vastaan purkkihernari.
6. Minkä haaveen olet toteuttanut? Kaikki laulaminen, yliopistoon pääsy, omassa luukussa asuminen.
7. Mikä haave on vielä toteuttamatta? Matka Karibianmerelle ynnä muut matkaunelmat, ja omakotitalo.

8. Suola vai sokeri? Suola
9. Millaiset ovat lempikenkäsi? Mustat korkkarit, joissa on jopa mukava kävellä. Simppelit ja kauniit, sopivat lähes kaiken kanssa.
10. Saatko kielen rullalle? Saan!
11. Mikä sai sinut hymyilemään viimeksi? Kun keskustelin whatsappissa perheen kanssa. That's right, äitikin on siirtynyt 2010-luvulle puhelimineen. Tajusin myös juuri, miltä meikäläisen lauantai-ilta nyt kuulostaa.


Ps. Huomasitte ehkä, kuinka innoissani haastan muita bloggaajia tähän. Television vika, sieltä tulee Moderni perhe.

torstai 9. lokakuuta 2014

Fuksi finanssikriisissä

Uutta informaatiota koulun suunnalta tulee vieläkin aika paljon, mutta eihän se riitä että siinä on sulattelemista. Olen myös tehnyt pitkällä tähtäimellä uusia hankintoja, mikä tarkoittaa sitä että rahaa palaa. Tilin saldo laskee kuin lehmän häntä. Uudet silmälasit, kännykkäkotelo ja lipasto eteiseen parantavat toki huomattavasti elämänlaatuani, mutta enää ei paljon ravintoloissa herkutellakaan. Eli töitä pitäisi saada!

Opiskelijahinnat ovat superjuttu, mutta ne eivät päde kaikissa riennoissa. 1,5 euroa shotista baarissa on toki naurettavan halpa, ja niillä kelpaa rillutella menemään. Kuitenkin hieman isommat tapahtumat baarien ulkopuolella haukkaavat hurjan paljon rahaa budjetista, enkä tietenkään voisi pitää tällaista tahtia yllä muina opiskeluvuosina. Kaiken huippu on lähestyvät ainejärjestön vuosijuhlat, joista yhteistuumin päätimme kavereiden kanssa, että se täytyy jättää ensi vuoteen. Mielestäni 75 euroa kolmen ruokalajin illallisesta ja kuljetuksista ei sinänsä ole paha, mutta otetaan huomioon että ~200 euron iltapuku siihen päälle ei ole enää edes kohtuullista. Yksi ilta linnan juhlia leikkien ei ehkä olisi kaiken tuon arvoista - ellei rahaa tule sitten viimeistään ensi kesänä lisää. Ja mulla on onneksi vanhojentanssimekko tallella! Eri asia on että mahdunko siihen...


Approtapahtumaa maksaessani luulin, että siihen 10 euron lippuun olisi sisältynyt jotain enemmän kuin haalarimerkki ja sisäänpääsy baariin. Ne jotka eivät tiedä mitä tuolla yleensä tapahtuu, niin ideana on siis kerätä leimoja karttaan juomalla karttaan merkityissä pubeissa. Voitte kuvitela kuinka paljon noihin juottoloihin pahimmillaan jollain upposi - oli kuinka opiskelijahinnat tahansa. Joudun siis totemaan, että koen maksaneeni todella monesta jutusta hiukan liikaa. Onneksi homma kuitenkin rauhoittuu, ja voin ilman muuta nähdä uusia kavereita myös tapahtumien ulkopuolella.

Mitä logopediaan tulee, tämä on ollut edelleen sitä mitä kuvittelinkin eli suurimmaksi osaksi mielenkiintoista. Joku pyysi enemmän juttua pääsykokeista ja muusta, ja valmistelen postauksen siitä mitä pikimmiten! Kurssien alkujohdannoissa tosin tuntuu, että ei päästä millään asiaan. Sitten kun päästään ja vaikeampia kursseja tulee eteen, niin mullakin menee varmaan hetkeksi sormi suuhun. Tenttikirjoja on todella mukava lukea suomeksi sen jälkeen, kun on joutunut lukemaan niitä englanniksi. Joidenkin luennolla turhaudun ja voisin nukahtaa, toisissa voisi vetää popparia samalla kun kirjoittaa kaiken mahdollisen ylös, mitä opettaja sanoo. Uudet kaveritkin ovat tosi mukavia, ja moni on mukana kaikessa mitä eteen sattuu. :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Fuksi fiiliksissä

Tuosta. Höystetään tekstiä yksillä epäonnistuneimmista asukuvista, joissa näkyy ainakin ihana uusi hameeni. Älkää naurako siellä. Lähdin tuon näköisenä lauantaina syömään, ja hame oli muuten paremman näköinen luonnossa. Aion käyttää sitä koulussakin, mutta ihan noin fiininä en sinne tietenkään lampsi. Avaudutaan nyt vielä hiukan yliopiston aloittamisesta parin postauksen verran! Kuvat ovat yliopistonmäeltä, joka on mielestäni kaunis paikka. Harmi ettei tuona päivänä sitä saanut ikuistettua, niin kuin ehkä oli toivonut (terveisin kuvaaja ja Helli, eikä enää aurinkolaseja kuviin).

Miehille: tuo on laukku, ei kansio.

Istuessani luentosaleissa olen tajunnut viimeistään, että palaset ovat loksahtaneet paikoilleen, ja olen oikeassa paikassa. Toki tästä tulee paikoin rankkaa, mutta viihdyn uusien naamojen kanssa. Pidän siitä, että voin vain kuunnella luennoitsijaa, olla hiljaa ja kirjoitella omia muistiinpanoja. Eipä moni tuota hiljaa olemista uskoisi... Myönnän, että koska en ole tottunut istumaan noin pitkiä aikoja putkeen, olen viimeistään viimeiset 15 minuuttia luennoista todella levoton - jos on supertylsä luento, niin piina alkaa tietysti paljon aikaisemmin.


Ruoka on halpaa ja tosi hyvää, vaihtoehtoja riittää. Tosin juottopaikoilla on viidakon lait, koska jos haluaa ehtiä seuraavalle luennolle, on oltava nopea. En tiedä, miksi jonot ovat niin pitkiä, ja sitä ihmettelevät kai opettajatkin. Filosofian opiskelijat näyttävät juuri siltä kuin kuvittelin heidän näyttävän, ja se tietysti aluksi nauratti. Hassua on myös se, että en ole tavannut ainuttakaan kauppakorkeanaista, jolla olisi tummat hiukset (ainakaan tietääkseni). 23-vuotias ei todellakaan ole vanha yliopistossa, vaan siellä ei kukaan ole liian vanha. Logopediassakin meillä on muutama 30-40-vuotias, ja juttelimme tuossa, että suurimman osan iät ovat unohtuneet saman tien. Mitä väliä, koska suomalaisista nuorista naisista todella monen uskoisi olevan 16-vuotias - kysykää vaikka bussikuskeilta ja mummoilta. Bileissä on kivaa, ja olen voittanut jo aarteenmetsästyksen ja toisen kastajaiskierroksen mutta hävinnyt tanssikisan (niin, miten se on mahdollista?!). Teatteriryhmä Speksi kuulostaa tietysti ihan minun jutultani, mutta taidan liittyä sirkukseen vasta ensi vuonna.

Haalarien pitäisi tulla vimeistään kuukauden kuluttua, ja puemme pian yhdessä turkoosit haalarit yllemme! Logopediaopiskelijoita ei kuulemma kauheasti ole kylillä näkynyt. No nyt näkyy. ;)