lauantai 28. syyskuuta 2013

Vaihtoehtoblogit

Sekä suosituilla että noubadeilla bloggaajilla saattaa olla parikin eri blogia nimensä alla. Arvostan tietysti sitä että joku jaksaa oikeasti kolmeenkin eri osoitteeseen kirjoitella elämästään eri näkökulmista. Toisaalta aiheet ns. spin off -blogeissa ovat usein samoja: urheilua, kokonaan valokuvausta tai vaikka ruokablogi. Mulle ei oikein sopinut mikään näistä erikseen koska juttu loppuisi saman tien toisen sivuni puolella. Valokuvausblogissa taas pitäisi oikeasti keskittyä pelkkiin kuviin, mutta oma turpavärkkini ja nakkisormeni eivät pysyisi erossa tekstin kirjoittamisesta. Aloinkin ajatella muita vaihtoehtoja.

#MÄKEKSINNÄMÄENSINHORO

Voisin kehittää rinnalleni alter ego -blogin, joka syöksee tulta suustaan joka kerta kun minä olen avannut omani. Hän olisi kunnon piikki lihassa, jolta ei jäisi pienikään vika huomaamatta: haukkuisi ulkonäköni, kirjoitukseni, mielipiteeni ja siinä samassa mutsinikin. Itserakkailta mielensäpahoittajilta tämä ei ehkä onnistuisi, mutta meikäläinen voisi antaa näin "kritiikkiä" itselleen. Sen nimi voisi olla vaikka dissaajanliekit.blogspot.com. Sitten pian unohtaisin että olen itse se joka minua haukkuu, ja alkaisin heitellä kommenteissa takaisin kunnianloukkaussyytteitä ja uhkailla oikeusjutulla.

 Voisin aloittaa myös blogin, jossa kerron anonyymisti elämästäni ilman mitään esteitä. Raotan vessassakäyntiäni, intiimialueen ongelmia, parisuhdeongelmia, itsetunto-ongelmia, haukun työkaverit siinä samassa... Ja sitten pienen ajan päästä olisi hauskaa huomata, että hitto se blogi on Helli Pippasen profiilin alla. Hups.

torstai 26. syyskuuta 2013

Blogi yksi vuotta + poncho!

JAHUU ja jippiaijee, blogini täytti tiistaina yhden vuoden! Mikäli olen nyt havainnut oikein, perus tyttöblogin keski-ikä on noin viisi vuotta. Tai siis ilmeisesti silloin voi lopettaa huipulla. En tiedä yhtään kuinka kauan jatkan tätä omaani, sen tiedän että se on vieläkin superkivaa. Mulla oli tietysti suunnitteilla huikea synttäripläjäys tänne, mutta se saattaa jäädä lyhyeksi virreksi siksi että muistin blogini synttärit melkoisen lähellä ennen h-hetkeä.


Tässä kohtaa synttärijuhlia on sellainen "sooo...?" -tilanne. Kiusallista, kaikki katsovat kattoon ja juomalasiinsa. Pitäisikö tässä nyt suorittaa joku helvetin arvonta vai mitä? Mulla ei ole yhteistyökumppaneita, joten arvonko vaikka vanhat omatekemät (äidin tekemät) villasukkani. En oikein keksi mitään mistä haluaisin heti luopua. Laatikollinen vanhoja ja käyttökelvottomia vaatteita tuskin kelpaa kenellekään.

Olen todellakin ajautunut välistä sellaisiin tilanteisiin, joissa toivoisin teidän heittävän toiveita blogini sisällöstä. Ideoita kyllä piisaa useimmiten, mutta olisi mukavaa tietää mihin haluatte tämän painottuvan. Multa löytyisi siis vaihtoehtoina kantaaottava, humoristinen sekä omatylsäelämä. Koitan parhaani mukaan yhdistellä näitä, mutta hihkaiskaa jos tulee hienosäätöjä mieleen!

Poncho Carlings, shortsit Vero Moda, sukkikset ikivanhat ja laukku on lahja! Lällällää.

Tällä viikolla olin sosiaalinen jo keskiviikkona: menin ystäväni/lauluopeni tupareihin, ja tottakai hän oli muuttanut asuntoon josta minä vielä unelmoin: pieni puutaloyksiö, jossa on vielä takka! Kämppä oli myös mukavan boheemisti sisustettu ja siellä oli suoraan kissanruokamainoksesta vohkittu kisuli. :) Piti ottaa huikeita kuvia sieltä, mutta uudet tuttavuudet veivät mukavasti mennessään. Nauroin katketakseni varmaan puolet vierailuajastani! Tunnelma oli rento ja siellä puhuttiin paljon englantia, ja jo minun lähtiessä kotiin yhdeksän aikaan porukka oli sekaisin siitä, ketkä ovat suomalaisia ja ketkä eivät. Päälle piti pukea jotain hippiä, mutta en jaksanut stressata liikaa joten verhouduin ponchoon, jonka käyttöä olen oikeastaan himmaillut vuosia sopivien asusteiden uupuessa kaapistani. Sanotaan tuota nyt vaikka rakkauspontsoksi kun se on niin kiva.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ihmisen palas kaveli

Mun on ihan pakko kommentoida asiaa, jonka tietysti no-lifenä olen bongannut Facebookista. Se on liian selvää: ollaan kasvettu vähän niin kuin aikuisiksi ja pitäisi keksiä jotain tekemistä duunien jälkeen. Vauvakuumetta pukkaa monella, mutta useimmat eivät uskalla siihen ryhtyä. Itsensä kehittämisen sijaan keksitään vauvankaltainen kapistus, joka aivan taatusti saa sinut aina jäämään perjantai-iltaisin kotiin / lintsaamaan paikoista joihin et halua mennä / kuluttamaan rahasi ja valittamaan ettei ole rahaa omaan ruokaan.

KOIRA.

Kaikilla on nyt semmoinen. Havaintojeni mukaan kissojen kanssa elävillä on helpompaa, koska niiden kanssa ei tarvitse herätä vapaapäivänäkin ulos lenkille. Tosin niilläkin on niitä tuhoisuuskausia asunnoissa. Aika samanikäiset toverini ovat päättäneet, että koira pitää saada koska ne ovat söpöjä ja hyvää lenkkiseuraa. Juuri samoja asioita minäkin pohdin kun haaveilen hauvelista. Luonnollisesti myös siitä että joku olisi minulle uskollinen ja minä olisin hänelle jumala. Silti en sellaista mene (vielä) hankkimaan, ja FB-havainnot tukevat päätöstäni erittäin vahvasti:

"Koiralla joku kakominen meneillään, lääkäriin meni sitten semmoiset 400 euroa." Kakoo sen neljä kertaa vuodessa - kertolaskun osaatte varmaan itse.
 
"Koira päätti sitten paskantaa sänkyyni lauantaiaamuna." Sisäsiisteydestäkään ei taida saada varmuutta. Ellei se sitten ole sinun vikasi, kun lauantaiaamuna et jaksanutkaan herätä ulos lenkille.

"Musti puri mun lempparikengät ihan palasiksi!" Tosin tähän saattaa auttaa se että niitä lempparikenkiä ei säilytä ihan Mustin ulottuvilla. Mutta esimerkiksi sohvaa, tuoleja ja mattoa ei voi piilotella koiralta koko ajan. Eikä niitä nyt kovin useasti viitsisi vaihtaa uusiin.

"Myrkkylihapullia havaittu Runosmäen suunnalla, koiranomistajat varokaa!!" Raskasta, raskasta arkea.

Satun tietämään että eräs nuori mies osti koiran, mutta kun hän muutti pois kotoa niin pentu jäi vanhemmille. Yllätys. Tosi moni käyttää koiraansa viikonloppuisin "mummolassa". Sitten kun vaikka pariskunta on hankkinut koiran ja eroaakin lopulta, luulen että kilpailu saatetaan joissain talouksissa käydä siitä, kumpi pääsee eroon hauvasta eikä siitä, kuka sen saa pitää itsellään.

Leikitään että en ole katkera, lemmikitön koirahaaveilija vaan täysin tasapainoinen ja hieman kyyninen realisti.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kookosvartalovoide ja pullonokkasämpylä

Koko viikon on ollut harmaata ja ensimmäiset lehdet ovat tippuneet. On myös eräs henkilökohtainen varma syksyn merkki: minä, jonka suihkukäynti kestää sen viisi minuuttia, kesti nyt varmaan ainakin kymmenen koska en yksinkertaisesti halunnut pois sieltä lämpimästä. Ulkona on kylmää ja pimeää enkä halua poistua kotoa -> tervetuloa suffelipuffit ja kaakao! Tervetuloa myös kookosvartalovoide, jota haistelin koko illan kun sitä ensimmäisen kerran iholleni laitoin. Pakotin myös avokin haistamaan, ja tein samalla johtopäätöksen etten näe tarpeeksi naisia viikon aikana: esittelen kynsilakkojani J:lle, pohdin ääneen kampauksiani ja tenttaan häneltä että eikö tuoksukin rasva hyvältä. Huomenna näen vihdoinkin naispuolisia ystäviäni, joten ehkä tilanne tasoittuu!

Kookosrasva viisi euroa Stockalta, oikeanpuoleinenkin rasva tuoksuu kovin ihanalta.
Olen esitellyt täällä joitain ostoksiani ja esim. Primarkin vaatteista joku kysyi, ovatko ne juuri niin laadukkaat kuin halvatkin. Aloitetaan kuitenkin viime talvena hankkimastani silmänympärysvoiteesta: se toimii! Minulla oli epäilykseni ja ajan kuluessa ajattelin että ainoastaan kuvittelen sen toimivan. Mutta katsoin vanhoja kuvia läpi ja huomasin että yhdessä lähikuvassa näkyi miniryppyjä paljonkin. Nyt niitä ei enää ole. :) Silmänaluseni tulevat varmaan aina olemaan tummat, mutta kiva nähdä että ryppyjen suhteen voide auttoi. Unikin varmaan auttaa, jännä juttu...

Primarkin tuotteet ovat vieläkin loistavassa kunnossa PAITSI pinkit shortsit, jotka Bodybalance-tunnilla lähtivät vähän niin kuin... repeämään. Venytellessäni tajusin ettei niiden varaan kannata ehkä paljon laskea, mutta juuri silloin kuului pieni rasahdus reiden sivusta. Vahinko on onneksi pieni, ja nuo kun eivät jousta juuri yhtään niin siinä asennossa se oli odotettavissa. Tekonahkareppu huutaa että se on tekonahkaa, mutta eipä sillä ole väliä. Muut vaatteet ovat vielä tosi hyvässä kunnossa. Kun joskus taas pääsen samaan kaupunkiin Primarkin kanssa, ryntään sinne ostoksille samalla tavalla kuin viimeksikin.

Kuten huomaatte, minulla ei ollut tässä paljonkaan painavaa asiaa. Asiaa on tallessa, mutta niille pitäisi kaikille rakentaa oma postauksensa. Jäsennellessä menee aikaa, ja aikaa menee myös siihen että lähden nyt hakemaan Doris-keksejä! Kohauttavampia postauksia odotellessa voitte tuijottaa alla olevaa, maailman söpöintä sämpylää. :)

Minä ja J törmäämme yhtenään pullonokkasämpylöihin. Ja aina, aina sellaisesta on otettava kuva.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Starstruck!

Halusin tehdä Melkein sukua julkkikselle -listan omasta elämästäni ja niin myös tein. Olenpas hurja.



  • Tina Turner on yksi kovimmista muijista maan päällä. Siskoni on laulanut hänen mikkiinsä.
  • Facebook-kaverini on TPS:n entisen jääkiekkoilijan serkku.
  • Olen ollut Inter-joukkueen kanssa samaan aikaan kylpyhuoneessa (siivouksen takia, huom!). Olen melkein sukua, koska näin kalleuksia. BOOM
  • Äitini sai nimmarin Michael Monroelta baarissa, ja se omistettiin minulle.
  • Joku jenkki seurasi mua kerran baarin jälkeen hetken, ja hän oli menossa seuraavana päivänä Kai Nurmisen häihin. Jääkiekkoilija [x]
  •  Minusta on yhteiskuva BB-Ason kanssa. Olen myös syönyt Ason veljen valmistamaa pitsaa jossain jumalan selän takana.
  • Tungin yhteiskuvaan myös erään suomalaisen suunnittelijan kanssa. Hän ei muista nimeäni enkä minäkään nyt hänen. Herra kaatui ainakin itsekseen lattialle kuvan ottamisen jälkeen.
  • Antti Railio iski minulle keikkansa jälkeen kolmesti silmää ja antoi nimmarin, kuten kerroin jo keväisessä laivapostauksessani.
  • Olen törmännyt Ressu Redfordiin uimahallissa silloin kun kaikki vielä tiesivät, kuka hän on.
  • Paula Koivuniemi on hipaissut minua. Jos kuvitellaan etten olisi peseytynyt vuoden 2010 laivareissun jälkeen, voisi olettaa että minussa on Paulan dna:ta. PAULAN DNA:TA.
     
Muilla samanlaisia yhteyksiä? :D

torstai 5. syyskuuta 2013

Pusu autolta

Kyllähän olen tajunnut elämän satunnaisuuden ja rajallisuuden ja mitä kaikkea ennenkin, mua ärsyttää kun jotkut hokevat ettei osata arvostaa elämää ennen kuin jotain hurjaa tapahtuu. Kyllä mä olen kiitollinen suunnilleen joka päivästä. Eilen tajusin asian sitten ihan kyynelten kanssa ja keskellä asfalttia, vähän voimakkaammin.

Ei se nyt varsinainen onnettomuus ollut. Pieni tönäisy jonkun miehen autolta. Tajusin että nyt se jumankauta tulee vaikka suht hiljaa tulikin. Lensin kaaressa (siltä se ainakin tuntui) autotielle, ja ensimmäinen pelkoni oli että toiset autot ajavat vahingossa päälleni. Olin suhteellisen komeassa ninja-asennossa maassa, ja nousin siitä aika nopeasti. Menin varmaan shokkiin, kun tärisin vain ja katsoin kuskia ja hän pyyteli anteeksi ja oli itsekin ilmeisen pelästynyt. Kaksi naista tuijotti muutaman metrin päästä aivan kauhuissaan minua, mutta perääntyivät hiukan kun he huomasivat minun pysyvän hyvin tolpillani. He olivat ainakin valmiita auttamaan. Hengitin vain äärimmäisen raskaasti ja tiirailin tiukasti pyörääni, itseäni ja autoa. Sanoin, että olen kunnossa eikä oikeastaan mihinkään satu paitsi kämmeniin, joilla otin vastaan. Niin kuin ninja, kuten sanoin. Pää ei onneksi osunut maahan. En enää ihmettele miten ihmiset lentävät onnettomuuksissa metrejä eteenpäin.

 En sinä hetkenä tajunnut kunnolla että siinä tapahtui aika kurjasti, ja toisaalta se näytti varmaan hirveämmältä mitä se oli. Tajusin sen jatkettuani matkaa parikymmentä metriä, kun aloin pillittää ja piti soittaa J:lle. Olin tuijottanut auton rekkaria kauan, muttei siitä jäänyt kuin kirjainosa mieleen ja auton merkki oli hämärän peitossa. (Aamulla töihin mennessäni kuitenkin olin satavarma, että sama auto seisoi samalla parkkipaikalla, joten minulla taitaakin nyt olla rekisterinumero tallessa!) Kuski ei viitsinyt sitten antaa numeroaan tai nimeään, aika kurjaa. Olisin itse voinut sen pyytää, mutta jotenkin siinä kohdassa halusin vain pois tieltä. Polvi alkoi kuumottaa puhuessani puhelimessa, mutta verta siitä ei kuitenkaan tullut. Mustelmalla selvittiin.

Kamalinta tässä on, että ajattelin töistä lähtiessäni että nyt menet tyttö väärää reittiä. Tuntui että jotain pahaa sattuu, ja olisi vain pitänyt mennä salin kautta. Enpä mennyt, enkä pysähtynyt ennen autoa vaikka huomasin kuskissa hajamielisyyttä. Olisin voinut ajatella, mutta hän olisi voinut pitää silmänsä auki. Oppi varmasti kerrasta. Tärisin loppumatkan, ja kuuntelin melko ironisesti kappaletta "Don't Fear the Reaper". Kävellessäni loppumatkan kuvittelin vain, missä olisin ollut siinä kohdassa jos olisinkin lyönyt pääni, tai auto vain olisi tullut paljon kovempaa. Olisin voinut olla sairaalassa. Ja mietin että jos olisi käynyt oikein köpelösti, mitä kaikkea siitä aurinkoisesta päivästä olisin missannut, ja seuraavasta päivästä jne. On se niin pienestä kiinni. Ja kyllä ihmiset, ajattelin ostaa vihdoinkin sen kypärän.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Loputkin Kreikasta!

Viimeinen päivä meni rannalla ja siellä näköalaravintolassa, josta laitoinkin jo kuvia. Päätimme ottaa kaiken irti löhöilystä ja uimisesta, joten marssimme kaksi uimapatjaa mukanamme Valtos Beachille. Lounasta rantabaarista, donitsit rannalla kiertävältä myyjältä ja - vihdoinkin - Flyfish! Flyfish oli yksi aktiviteeteista joita rannalla pystyi tekemään banaaniveneiden ja renkaiden ohella. Aivan loistava lopetus ihanalle lomalle, J ja minä lentämässä monen metrin korkeudessa merenpinnasta (linkki, miltä kyseinen aktiviteetti näyttää). Emme päässeet ehkä ihan noin korkealle, mutta onneksi meitä oli vain kaksi niin saimme silti kunnon kyydit. Kadun vain sitä ettemme kokeilleet sitä aiemmin viikolla. Olisin varmasti mennyt kaksi kertaa. :)

Idiootti ei taida vielä tajuta että tässä ollaan lähdössä takaisin Suomeen, kun noin hymyilyttää.
Kävin hotellin uima-altaassa tosiaan vain kerran, viimeisenä iltana. Se tuntui superkevyeltä meriveden jälkeen. Ehkä pieni miinus tuolla meressä uidessa oli se, että iho oli todella suolainen ja karkea aina siihen asti kunnes pääsi hotellin suihkuun.

Tein lentokentällä viimeiset tuliaisostokset: tsatsikimaustetta (ehkä nyt saamme oman tsatsikin toimimaan), vielä yhden purkin hunajaa, fetamaustetta sekä vähän nannaa. Kyllähän se lomamasennus iski, mutta se meni äkkiä ohi koska oli palattava heti töihin ja oli muutenkin paljon puuhaa. Kyllä sitä kuvia katsellessa tajusi, että ihan mahtava lomahan meillä oli - ja oikeasti rentouttava. :)