sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ai, palmusunnuntai

Arvatkaa, herättiinkö me tänä aamuna siihen, että pikkulapset soittivat kelloa ja hakkasivat (ihan oikeasti hakkasivat) oveamme. Kurkkasivat postiluukustakin! Oli vähän päässyt unohtumaan koko tapahtuma, koska elin siinä uskossa että kaikki huikea pääsiäistouhu tapahtuu vasta ensi viikonloppuna, eikä meillä tietenkään ollut tarjottavaa. Emme siis avanneet, ettemme pahoittaisi kenenkään mieltä.

Perhettämme kosketti hieman suurempi tragedia. Äitikin oli unohtanut palmusunnuntain ja sen perimmäisen tarkoituksen: että meille lapsenmielisille piti tänään piilottaa Kyöpelivuoret. Ei piilotettu. Ketuiksi siis meni, niin kuin Jeesus "Jesse" Nasaretilaisen pääsiäinen. Hehhe.

Etsimme siis suklaamunat ensi sunnuntaina, ja silloin minulla on toivottavasti rairuohoperformanssikin kauniisti esillä olohuoneessa. Kuvia luvassa, mikäli onnistun!

Ei kommentteja: