maanantai 18. helmikuuta 2013

Provosoiva otsikko

Aloitin tämän blogin samasta syystä kuin ite puin -bloggaaja: siksi että maailmassa on virhe ja siitä pitää usein huomauttaa ääneen. Minulla alkoi olla niin paljon asiaa ja aikaa käsissäni, että tämä oli pakko perustaa. Halusin vain oman kanavan, jossa voin ilmaista ajatuksiani ja persoonaani kuvienkin kautta. Niin kuin moni muukin.

Bloggauksesta on tullut vähän kuin sienestystä: se on jokamiehenoikeus. Mutta se että kaikki voivat sienestää, ei tarkoita että kaikkien kuitenkaan kannattaisi lähteä sinne metsään. Saati että he tunnistaisivat kantarelleja.


Homma on jossain piireissä mennyt siihen, että videopostauksia ladataan nettiin sen toivossa, että lukijoita satelisi. Aloitusrepla "eli aattelin tehdä videopostauksen" ja 10 minuuttia päätöntä ajatuksenvirtaa ja ajatuskatkoksia ei saa minua varsinaisesti hyppimään innosta. Keskustelevatkohan vanhemmat lastensa kanssa näistä blogien pitämisistä? "Ethän Elsi laita mitään liian yksityistä tai paljastavaa sinne nettiin?" "En tiettykään mutsi, säkin kuulut vaan yhdessä videossa kun huudat, että tule tiskaamaan." Sitten koko Youtube saa nähdä, kun esittelet uusia pikkareitasi. Tosi kiva, että koko maailmalla on mahdollisuus nähdä kun peilailet itseäsi webbikamerasta samalla kun puhut (no mitä ne muka sitten tekee?).


Lifestyle-nimitystä saa näemmä käyttää nykyään sellaisista blogeista, joissa esitellään muiden tahojen kuvia, ja sitten kuvataan omia shampoopulloja tosi läheltä. Ehkä kirjoittajalle tulee tosi glamouri olo, että ostin taas hei tresemeen shampoota, mutta ainakaan mulle se ei välity ruudun tälle puolelle. Ja jos ei blogia perustaessaan tiedä, mistä kirjoittaa ja millaisella palolla sitä jaksaa tehdä parin kuukauden kuluttua, en suosittele aloittamaan ollenkaan. Niin hauskaa kuin sienestäminen on, niin niistä vahveroista pitäisi myös osata tehdä jotain ruokaa.

Kannattaa olla varovainen mitä itsestään näyttää/kertoo. Ne Iholla-tyyppiset videotkin, jossa näytät oman koulureittisi ja kuvaat oman katusi osoitekilpeä, jäävät nettiin. Ei tullut mieleen, että sitä voi katsoa joku mieleltään sairas ihminen? Yksi tosi positiivinen asia on kuitenkin lähes kaikissa blogeissa: en ole nähnyt montakaan kännipäivitystä. Liekö se sitten vanhemmilla bloggaajilla sitä, että kerrotaan "juusto-viini-illasta", mutta oikeasti vedettiin kaatokännit.

Pakko vielä kommentoida sitä, kun eräässä blogissa luki että "blogisi on editoimaton versio itsestäsi". Mutta eihän se mene melkein kenenkään kohdalla niin. Itseään voi toki yrittää huijata, että koko elämä on yhtä brunssia ja mokkapalaa. Mutta jokainen omalla naamallaan kirjoittava laskelmoi varmasti aika tarkkaan, että millaisia kuvia itsestään nettiin lataa. Eikä siinä ole mitään pahaa, mutta älkää ruvetko väittämään että se on koko totuus.

Terveisin, Takakireä Tatti

perjantai 15. helmikuuta 2013

Valentine's!

Ystävänpäivä sujui tosi vauhdikkaasti ja illalla ihmettelimme J:n kanssa, että mihin se aika oikein kului. Menimme ensin keskustaan katsomaan pikkusiskon penkkariremuamista, siellä se kuopus ääni käheänä karjui teejiinollaa! Sieltä menimme Timpsun kanssa kaupan ja leffavuokraamon kautta hänen luokseen. Ylitin taas kaikkien odotukset fiksuudellani, kun ojensin UVD:ssä myyjälle Filmtownin korttia... 

Nauroimme vatsa kippurassa myös vanhoille kuville, joita napsimme yläasteella. Missä mun tyylitajuni on ollut?! Yhdessä lukiokuvassa näytin oikeasti siltä, että olisin karannut kasarilta. Täytynee ehkä laittaa se joskus johonkin näkyviin. :D



Mussutettuani osuuteni Bravo-sipseistä ryntäsin kotiin, koska tiesin että poikaystävällä on joku yllätys. Avasin oven, ja illan menu luki väliovessamme. Hän ei kuulemma ollut ehtinyt hankkia kukkia tai kunnon korttia. Hittoakos minä niillä, jos saan kolmen ruokalajin verran illallista! Jamie Oliverin kirjasta otettu naudanliha-ciabatta oli mahtavaa, ja J oli hyödyntänyt myös chili-keittokirjaansa. Huh!


Mitään isoja lahjoja en ala toisille ehkä ostella kun tämä ei ole mikään joulu, ja ymmärrän niitä jotka jättävät koko päivän huomiotta. En suunnitellut ystävänpäivän olevan mitään tajunnanräjäyttävää, mutta kieltämättä oli ihana päivä!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Hävytöntä menoa

Kun olin päivällä maistanut viisikymppisen porvarin elämää Stockmannilla, oli aika valmistautua tyttöjen iltaan, joka huipentui Monkeyn Sauna Calienteen! Palatakseni tuohon Stockaan, kävin siis Herkussa hakemassa viinirypäleitä, menin Alkoon ja oikeasti keskustelin myyjän kanssa viineistä (hän keskusteli, minä kuuntelin hämilläni ja esitin toiveita puolikuivasta) ja ostin samalla reissulla uudet korkkarit, joita olin pitkään katsellut Zarassa.

Oli pakko ottaa lähikuvaa silmämeikistäni, joka oli merenvihreä. Merensininen? Anyway, tosi raikas kun yleensä käytän mustaa ja ruskeaa.


 Menimme Timpsun kanssa vähän myöhässä bileisiin, kun piti hakea sipsit. Päätin itsekkäästi, että bileet eivät ala ennen kuin sipsit ovat pöydässä. Saimme heti alkuun mansikkashotit, ja pääsimme herkkujen kimppuun. Meillä oli oikeasti tosi hauskaa, juttua riitti ja meikäläinen päätti mennä leikkimään dj:tä keittiön "saarekkeen" taakse... Olin varmasti tosi uskottava. Tanssimme reggaetonin tahtiin, mikä vähän niin kuin kuului illan teemaan.



Lähdimme yhdentoista jälkeen bussipysäkille vaappuen. Siis kirjaimellisesti, sillä Timpsulle juolahti jostain mieleen että me olemme niinkuin ne Aristokattien kaksi hanhea. Teimme musat ja kaikki, johdimme joukkoa. Bussissa istui joku nelihenkinen porukka, ja ensin tuli mieleen että ne ovat polttarit. Yhdellä tytöllä oli tiara päässä, mutta kaikilla mieli maassa. Supatin sitten kiukkuisena, että ei voi pitää kruunua jos ei ole kuningatar-fiilis. Voitte arvata, kuka oli valmis ottamaan tiaran itselleen.


Monkeyssa oli tunnelma katossa, ja huonoja biisejä ei tainnut illan aikana tullakaan. Yksi dj:stä huusi aika lujaa siihen mikkiin, niin oli pakko toivoa josko sen volyymia saisi hiukan pienemmälle. :D Hiki virtasi ja miehet(!?) valloittivat ne korokkeet, joissa voi tanssia tolpan ympärillä. Niin ihanat kuin nuo uudet kengät ovatkin, niin monen tunnin tanssimiseen niitä ei ole tehty. Niinpä vinguin loppuajan sitä, että sattuu. Istuskelin sitten tanssilattian vieressä ja tarkkailin Timpsua, kun muut olivat jo lähteneet.

Tätä kirjoittaessa on silti sellainen fiilis, että "ei enää koskaan", saattaa olla viinin syytä. Kiitos tytöille, iihhana ilta!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Täältäkin pesee syömisvinkkejä!

Phuuh, mitä terveellisen ruuan ja rasvanpolttoneuvojen ilotulitusta tämä tammikuu! Tosi moni blogi, joita luen virallisesti ja en niin virallisesti, ovat luonnollisesti laittaneet elämäntapamuutoksistaan ja liikkumisestaan postauksia. Mikäs siinä! Mietin välillä, että miten ne jotkut hurjan paljon laihduttavat ihmiset pystyvät pitämään rotia sitten sen laihdutusurakan jälkeen. Siispä minäkin listasin asioita, jotka auttavat ainakin minua pysymään ruodussa.

Siitä se alkoi! Otin reipas vuosi sitten kuvan ensimmäisestä makaronilaatikostamme. :) Ihan tervettä, heh..
Syön joka päivä kotiruokaa. Emme kaupassa käydessämme oikeastaan edes käy valmisruokaosastolla, koska varsinkin J on niin tohkeissaan uusista resepteistä että etsimme lähinnä niihin ruoka-aineita. Ei lipsu niin helposti Heselle kaupungilla, kun tietää että kotona odottaa kunnon safkaa.

Syön hitaasti ja nautin ruuasta. Kanssasyöjiä tämä saattaa joskus harmittaa, mutta en pysty yleensä ahmimaan ruokaa. Olen kuullut että ruoka sulaakin helpommin, kun syö rauhassa. Lääkärit-ohjelmassa sanottiin jotain siitä, että aivot tietävät 20 minuutissa syömisen aloittamisesta, että nyt olet kylläinen. Miettikää nyt, kuinka paljon joku ehtii jo 10 minuutissa mättää suuhunsa!



Call me a tight ass, mutta meillä on ruokabudjetti. Saattaa kuulostaa kireältä, mutta emme silti jää oikeasti paitsi mistään paitsi naudan ulkofileestä. Siihen budjettiin ei myöskään mahdu enää karkkeja, keksejä tai kaupan vanukkaita. Voitto! Okei, nuo ravintola-annokset ja krapulapitsat revitään sitten budjetin ulkopuolelta...

Syön kasvisruokaa. Nyt kasvissyöjät ovat varmaan että "no shit, Sherlock", mutta itse tajusin asian vasta viime vuoden puolella ja tartuin härkää palleista tammikuussa. Siitä ruuasta ei tule näemmä ähkyä jälkikäteen, ja se on tietysti terveellisempää kuin joku possu kermakastikkeessa. Etsimällä löytää ihania reseptejä, esimerkiksi tuolla ylhäällä on kuva kesäkurpitsa-vuohenjuustovuuasta. Omnom.
 
Alkusyksystä kävimme Tukholmassa siskon kanssa, salaattia pöytään!

Hehe, risotostakin saa tosi gurmeen näköistä, kun sen oikein oivaltaa.
Pienet valinnat. Viimeksi keskiviikkona syödessäni ystäväni kanssa ihanassa Kertussa mietin hetken, että otanko ruokajuomaksi kokiksen vai vettä. Vedellä mentiin, koska päätin siinä hetkessä että ei mun jumankauta tarvitse koko ajan saada kaikkea herkkua. Vaihdoin myös pari viikkoa sitten perjantai-illan sipsipussin porkkanoihin, joita vetelin varmaan pussillisen dipin kanssa. Se on vähintäänkin yhtä hyvää, eivätkä sormet tule ihan rasvaisiksi.

Kaupat ja mainokset tulvivat ihanaa syötävää. Ei siis mikään ihme, ettei meinaa onnistua laihdutuksessa saati sitten pysyä siinä tavoitteessa. Haluaisin tsempata niitä, jotka oikeasti haluaisivat jotain muutosta aikaan. Hiljaa hyvä tulee! Ja olkaa armollisia itsellenne. Minä ainakin aion edelleen herkutella: menen tänään tyttöjen iltaan, johon tietysti kuuluvat ruhtinaalliset muonitukset. Railakasta perjantaita! :)