Kauneuskoppa :)

Luulin aina, että tuon kauneus-tunnisteen alle ei tule muuta kuin korkeintaan palavalta haisevaa settiä kulutuskulttuurin persmäisyydestä. Mutta nyt esittelen teille erikseen aevan ihanan joululahjan, joka taisikin yltää yhdeksi tämän vuoden suosikeista. :D Pikkusiskoni päätti antaa minulle pari neuvoa-antavaa sekä muita tuotteita yhdessä laatikossa, jolla saan bileillan jos toisenkin mukavasti käyntiin. Mukaan hän laittoi huolella laatimansa kirjallisen ohjeen, joka on kirjoitettu kauniilla murteella. Itse paketissa on kuorintahanskat, kynsilakkoja, kuorintavoidetta, pari viinapulloa, käsivoidetta, muotoilusuihketta jne. Tuo kuorintavoide tuoksuu aivan taivaalliselta! Siskoni tosin huomautti, että koska kaikki tuotteet tuoksuvat melko voimakkaasti, itse hajuvesi saattaa olla turha. Tällä kelpaa lähteä uudenvuoden viettoon!

KYSYMYKSIÄ, JOITA JÄÄKAAPPI HERÄTTÄÄ JOULUN JÄLKEEN

• Miksi meillä on vihanneksia?
• Mikä aamupala?
• Kenelle me tämä loppu kalkkuna annetaan?
• Voiko pipareita varten hankkia vielä uuden homejuuston?
• Pitäiskö meidän käydä kaupassa?
• Missä kaupassa me yleensä kävimmekään?
• Miten niin en voi herkutella enää joka päivä?

Isällä oli todellinen tuskien taival, koska hän joutui paketoimaan äidin lahjat ilman tämän apua. Niinpä hän käytti mielikuvitusta - ja jeesusteippiä.

Siinä suurin osa paketeistani, fööni ja joitain muita puuttuu. Alimpana kasassa Indiskan päiväpeitto, jota en uskonut saavani. Olen tosi tyytyväinen kaikkeen! :)

Aatto meni kerrassaan mukavasti perheen kanssa. Osallistuin melko pienesti valmisteluihin, olinhan niin väsynyt (nukkunut kymmenen tuntia). Tosin insinöörihommat hoidin yllättäen minä, kun laitoimme siskoni vanhat stereot toimintaan jotta saimme joululaulut kuulumaan. Kävikin ilmi että soittimessa oli jo valmiiksi rakas Rantarock-levy vuodelta 1998. Luulen että naapurit päivittelivät siinä yhden aikaan päivällä, että miksi alakerran nistit aloittivat jo riehumisen: levyn eka biisi oli niin huikea, ja bassot toimivat täydellisesti. Äitikin jorasi mukana. Illallisen aikaan kuuntelimme sentään Il Divon tulkintoja joululauluista. 

Joulupäivinä mutustimme omia jouluruokiamme, ja kuten ylimmäisiltä riveiltä huomaa, meillä on jostain syystä tomaatteja ja muuta terveellistä kaapin perällä. Toivottavasti eivät ehdi mennä vanhaksi, koska ensin pitäisi vetää kaikki anopin tekemät laatikot ja muut ihanat ruuat naamariin. Ja ne suklaat. En himoitse kovin usein makeaa (vaan suolaista), mutta nyt suklaa uppoaa vauhdilla kun sitä vain on käsiden ulottuvilla. Olen siis elänyt valheessa. Syön niitä nyt kuudetta päivää, enkä kyllästy vieläkään.

Kuten kaikki tiedämme, vuosi 2014 lähenee ja tammikuu on täällä aivan pian. Se pamahtaa päin naamaa sellaisella kahvakuulan voimalla, ettei kukaan voi siltä välttyä. Täytynee valmistautua menemällä salille yrmyisen näköisenä ja kailottaa että vitsit mä olen ollut täällä kauemmin kuin te amatöörit. Että hiton pellet, ettekö osaa koodia. Pitää mennä myös ryhmäliikuntatunneille, kiljua että "huooooh olen ollut täällä zumbassa 150 kertaa!" ja katsoa ensikertalaisia päästä varpaisiin. Täysin uusille jumppatunneille ei voi mennä - silloin kaikki ovat ekakertalaisia eivätkä muut huomaa, kuinka perkeleen pätevä olet kaikessa. Jos haluat olla oikeasti edistyksellinen, et voi olla enää Niken parhaissa vetimissä vaan olet tajunnut että HALOO, salille voi tulla ihan pummin näköisenä koska se on kuin toinen koti.

Eksyin hieman aiheesta, mutta oli pakko tunkea tuo viimeinen kappale tähän. :D

JOULUMIELTÄ!

Olin tänään vielä töissä, ja opiskelijat olivat jättäneet mukavia ylläreitä yhteiskeittiöihin. Yhdessä oli uuni yksinään päällä ainakin 250 asteessa, ja pari keittiötä oli muuten vain saastaisessa kunnossa. Jos joku viettää siellä joulua, niin nyt on ainakin siistit paikat!

Kummitädin tekemät villasukat :) Täydellisen väriset meikäläisen makuun

Vanhemmat muuttivat keväällä pois lapsuudenkodistamme, ja olen hieman katkera. Hyvästi omakotitalo, joulusauna ja joulupukkien bongailu viereisellä tiellä. Nyt saamme joulupukkien sijaan bongailla ihmisiä, jotka menevät kerrostalon viereiseen pubiin ryyppäämään. Niitä näkyy varmasti enemmän kuin ohi ajavia joulupukkeja. Meikäläisen paketit näyttävät pikkulapsen väsäämiltä, koska jotkut lahjat ovat pehmeitä ja niiden päälle on vaikea kirjoittaa. Ja tässä kämpässä haisee silakka: avokki päätti kokeilla sinappisilakan tekoa, ja huomenna myrkytämme niillä lähimmäisemme. Olkaa hyvä vaan. J päätti myös ostaa neljän kilon kalkkunan, vaikka syöjiä on oikeastaan kaksi. Minun piti antaa isälleni kynttelikkö lahjaksi vitsinä, koska tiedän että hän heittäisi sen saman tien menemään. En löydä mistään kynttelikköä, joten se siitä sitten.

Oikeasti minulla on kyllä nyt loistava joulumieli. Pääsen jo aamulla äidin patojen ääreen, sisko tekee teemme jälkkäriä joulupöytään ja minä katson tasan tarkkaan televisiota. On pakko nähdä joulurauhanjulistus, koska saatan nähdä siellä poikaystäväni kuikuilemassa kameralle. Jännitän sekä omia että muiden lahjoja. Odotamme pikkusiskoamme saapuvaksi, koska hän on nyt niin aikuinen että hänellä on muitakin paikkoja joihin mennä jouluaattona. Mutta se mikä on oikeasti perseestä, on se että pappamme ei pääse viettämään kanssamme joulua. Käymme tervehtimässä häntä siis jo päivällä. :)

Menen nyt syömään jo kolmatta pakettia konvehteja. Rauhallista joulua kaikille!

Ilmainen ravintolamainos

Unohdin huutaa täällä, että käykää Niskassa! Söimme viikko sitten perheen kanssa ravintola Niskassa, josta voin sanoa että sympaattinen, ahvenanmaalainen paikka. Siellä on pääruokana pelkästään pitsoja, mutta ne ovat hyviä eivätkä mitään rasvalättyjä. Virallinen nimitys noille on tosin peltileipä. Sisustus on lupsakka ("me hommataan tällänen pöytä mökin terassille!") ja tunnelma sopivan kovaääninen (jotta meidänkin perhe saattoi puhua ääneen). Jotkut hakivat pitsoja kotiinkin sieltä. Tiskin takana oli tukkimiehen kirjanpitona kerrat, jolloin tarjoilijalle on sanottu että paikassa on kaupungin parhaat pitsat. Niitä viivoja oli melko pitkä rivi. Minä en kyllä ihan tuosta vain huuda moista, mutta meikäläisen top kolmoseen nuo pääsevät leikiten.

Tämä on jälkkäriä, ei pitsaa. Jos ihmettelitte.

Siivouskuulumisia ja enneunia

Postaustahti senkun kiihtyi vielä viime viikolla, mutta taas on oltu tuppisuita. Sain osa-aikatöitä siivoojana, vaikka eihän se ole mikään syy olla kirjoittamatta tänne. Varsinkin kun jotkut päivät kestävät vain neljä tuntia. Nyt minullakin on siis kunnon perjantai ja viikonloput! Ja koska olen duunaroinut, niin voin myös sanoa rauhoittuvani joulun viettoon ensi maanantain vuoron jälkeen. Jep, joululahjat hankin jo viime kuussa mutta joulusiivous on edelleen pahasti kesken... Ehkä luon sen joulumielen tuossa viikonlopun aikana. En ole nimittäin edes kuunnellut vielä joululauluja, koristellut kunnolla, leiponut joulutorttuja jne.

Minut melkein laitettiin siivoamaan sinne tehtaalle, missä olen ollut ennen töissä ja jonne haluan tietysti myös palata. Homma kuulosti kuitenkin sen verran oudolta että pyysin mieluummin jotain muuta kohdetta, ainakin näin aluksi. Että kävelisin siellä vanhojen tuttujen seassa ilman haalareita! Ja ne ukkelit tietäen vessojen siivous on varmasti samaa luokkaa kuin vuosi sitten rekkamiesten vessassa, jossa riitti puoleksi tunniksi tekemistä. No mikäs olisi parempi vaihtoehto kuin opiskelija-asunnot! Niissä ei ole mitään vikaa lukuunottamatta yhteiskeittiöitä. Haluan ilmaista tähän väliin helpotukseni ja onneni siitä, että meillä on ihan oma ja suht siisti keittiö. Olen viisi päivää siivonnut yhteiskeittiötä, mutta en vieläkään näkisi itseäni laittamassa sellaisessa aamupalaa. Ne ovat todella kolkkoja, paitsi yhden kerroksen keittiö johon on varmaan porukalla panostettu. Sellainen olisikin ehkä mukavampaa. Noissa keittiössä on peruslian lisäksi niin paljon pinttynyttä sontaa että sitä on vaikeaa kuvata sanoin. En tekisi itse ruokaa siellä. Mikrot näyttävät vähän siltä että kaksisataa Saarioisten maksalaatikkoa olisi räjähtänyt niihin.

Käytävissä haisee välillä ihminen, joka on juuri selvästi kävellyt siellä ennen minua. Ja väitän että intialaiset tuoksuvat kaikki samalle. He tuoksuvat varmaan sille ruualle mitä laittavat. Ihan aina, eri ihminen mutta sama haju. :D En halua loukata tässä siis ketään. Yksi heistä pyysi käymään asunnossaan mikäli minulla on aikaa. Ihanaa että opiskelijat ovat juttutuulella, mutta en taida työajallani mennä vieraan miehen koppiin juttelemaan... Asukkaat kyllä piristävät päiviäni, koska homma on todella yksinäistä.

Sitten noituutta: Näin yhtenä yönä unta täydellisen turkooseista laukuista ja että ostin sellaisen pienikokoisen. Minulle tuli tietysti tunne, että olisikohan kaupassa juuri sellaisia. Kävimme sattumalta Myllyssä J:n kanssa, ja menimme laukkukaupan ohi. Sanoin että nyt katsotaan, jos siellä olisi niitä turkooseja. Kävelin vähän peremmälle, ja tadaa! Siellä oli aivan sama näkymä kuin minulla oli ollut unessa. Laukut olivat samassa järjestyksessäkin. Tosin ne eivät olleet tarpeeksi turkooseja... :D J sanoi että höpönhöpön, ja minä olin tietysti tyytyväinen meedio-itseeni. Sen sijaan bongasin samalla reissulla Seppälästä turkoosin paidan, jonka menen tänään varmaan hakemaan koska se jää muuten harmittamaan. Ja ehkä pari lahjaa vielä muillekin...

Olen huomannut että minun ei kannata luvata mitään postauksia, koska sitten ne jostain syystä jäävät. Joulupostausta ja muuta uskallan silti nyt luvata tässä lähipäivinä, ja olen muutenkin aktiivisempi. :) Kuvia tungen ainakin palstani täyteen, koska tämäkin teksti näyttää supermälsältä näin!

Thanks mum

Asiat joilla voisin leveillä, öö, kymmenen vuotta sitten mutta teen sen vasta nyt, koska äitirakkaani on päättänyt salata pari asiaa lapsuudestani:

• Mamman koira ei mennyt farmille, vaan se lopetettiin (tästä oli ounasteluja jo aiemmin).
• Napanuora on kiertynyt kaulani ympärille kun olen ollut tulossa maailmaan. Tähän mennessä olin vain kauhistellut muiden kertomuksia, kuinka he olisivat voineet kuolla. No niinpä!
• Se ilmakivääri, jolla ammuimme ystävieni kanssa mökillä (terkkuja!), ei ollut ilmakivääri vaan äidin sanojen mukaan "ihan tappovehje". Mistäpä me tytöt olisimme tienneet.

Kyllä, olen elänyt supervaarallista elämää.

DUUNARIMUISTOJA JA PIKKUJOULURISTEILY

Työthän siis loppuivat reilu kuukausi sitten, mutta haluan silti tehdä vielä pienen koosteen näistä auvoisista ajoista! Osataanhan siinä tehtaassa tehdä ihan itse duuniakin, mutta ympäristönä se tuntuu usein olevan monenlaista: porukkaa katsoessani mieleen tulevat AA-kerho, lepokoti, eläintarha, lastentarha sekä vankimielisairaala. 

Joku ei tiedä missä päin kehoa umpisuoli sijaitsee ja ihmettelee, mistä minä sen voin tietää. Toinen alkaa Nairobin ostoskeskustapauksesta puhuttaessa huutaa päälle edellispäivän elokuvasta, jossa "professori piereskelee koulussa jotain vihreitä klimppejä". Lihaton lokakuu ei mitenkään voi olla heille viattomasti kasvisruuan kuukausi, vaan siitä väännetään jotain aivan muuta.

Joskus kun kävelin erään tiimin ohi omalle pisteelleni, kuulin kun aikuiset miehet hokivat kaanonissa yhtä ainoaa sanaa: pau, pau, pau pau, paupaupau. Kaikki tekivät keskittyneesti töitä mutta kommunikoivat tällä merkillisellä tavalla toisilleen. Kerran isoja pamppuja oli kierroksella tehtaassamme, ja toivon sydämestäni että he olivat ulkomaalaisia. Seuraava lause ei tosin kuulostane hyvältä vaikka kieltä ei ymmärtäisikään: "V**** S******* H****!" Tämä huuto kohdistettiin siis jollekin koneelle jonka virallinen nimi on Kusipää, ja huutaja ei tajunnut että kuuloetäisyydellä oli hämmentyneitä pukumiehiä. Tosin haalarimiesten huutaessa kuuloetäisyys on suunnilleen koko tehdas.

Suurimmalla osalla on silti harrastuksia ja perhe, siis normaali elämä. He eivät varmastikaan vapaa-ajallaan huutele tuolla tavalla ja osaavat käyttäytyä. Juttelimme kaverini kanssa että näitä hahmoja on todella outoa nähdä siviilissä, jos heihin joskus törmää. Ja kuitenkin minä kävin heidän kanssaan ruotsinlaivalla itsenäisyyspäivänä. 

Asukuvan ottaminen pienessä tihkusateessa pimeydessä ei tullut kuuloonkaan, joten siksi tässä on oikeastaan vain osia laivailuvaatteistani. Kerrankin asu oli mukavan käytännöllinen ja juhlava samaan aikaan. Ei kuitenkaan liian juhlava, koska tuolla porukalla ei kannata/tarvitse vetää mitään minihameita päälle. Hame jäi kotiin, ja laitoin tekonahkashortsit.

En tiedä mitä kaikkea tähän viitsin laittaa poikien örvellyksestä, mutta meillä oli kyllä tosi kiva risteily. Laiva keikkui pariin otteeseen sen verran, että jotkut tulivat merisairaiksi eikä heitä oikein näkynyt seuraavana päivänä. Mutta porukka on hyvä, joten keväällä mennään kuulemma uudestaan.

Tytöt rökittivät nuoret miehet mennen tullen erilaisissa kolikkopeleissä. Taisin yrittää vakuutella baarimikolle, että se on laiva joka huojuu enkä minä. No se oli kerrankin ihan totta. Ostin viinipullon tax-freestä sen kummemmin korkkia katsomatta, ja päädyimmekin puskemaan korkin pullon sisään korkokenkäni korolla. Toimii! Seuraavan päivän ratkiriemukkaisiin hetkiin kuului muun muassa se, kun joku avasi vessan oven siellä istuessaan (vessassa on ilmeisesti niin kurjaa yksin), tai kun eräs työkaveri meni suihkuun ovi auki. Mitä sitä turhaan suihkuverhoakaan käyttämään... Yksi suoritti kauniin aamunavauksen kävelemällä housut polvissa hyttikäytävällä. Buffetissa käytiin syvällisiä keskusteluja ja avauduttiin teini-iästä, ja osattiin onneksi käyttäytyä. Yksi työkaveri tosin päätti huutaa ruokajonossa mielipiteensä mädistä: "tää on parasta ripulii mitä täältä saa." Kenties muut jonottajat eivät ymmärtäneet että hän oikeasti kehui ruokaa.

ROMANIAN KULKUKOIRAT JA JOULUMIELI

Tulistuimme tässä taannoin siskon ja äidin kanssa hyväntekeväisyysasioista. Suomessakin on jo niin monia ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Minua vähän hävettää etten lahjoita mihinkään mitään tai "tee mitään". Tosin noudatan tiettyjä periaatteita ihan päivittäisessä kanssakäymisessä, ja toivon että sillä jo levitän hyvää mieltä. Voisin silti tehdä niin paljon enemmän.

Silti en tylsimpänäkään päivänä ajattelisi, että koska jotain pitää tehdä niin aloitanpa Romanian kulkukoirista. Romanian kulkukoirista. Suomessa on keskosia, vanhuksia, lapsia, työttömiä, syrjäytyneitä, masentuneita, köyhiä, vammaisia, kaltoinkohdeltuja eläimiä.... Ja sitten joku ottaa elämäntehtäväkseen eläimet ulkomailla - hyvä. Mutta Romanian kulkukoirat, joiden "hoitamiseen" EU on jo myöntänyt kuulemma miljoonia euroja? No välimatka ei tietenkään saisi olla ongelma auttamiselle. Mutta tulee väkisin mieleen että voisiko sitä aloittaa lähempää. Olen tosi pahoillani jos tästä nyt välittyy väärä viesti, ihanaa toki että ihminen on lähtenyt liikkeelle ylipäänsä. Mutta nainen joka otti hauvat asiakseen, lähettää kuulemma jättikuorman koirien leluja Romaniaan. En ymmärrä, miten ne auttavat ketään siellä päässä. Luulin että tässä oli joku syvempi juttu, mutta ei näemmä. Vinkuleluja kaduille niin maassa on rauha?

Tosin on myös tekopyhiä tyyppejä, jotka huutavat lähimmäisenrakkautta ja antavat Unicefille rahaa. Sitten, siis omaan vahvaan kokemukseeni pohjautuen, he eivät edes kuule mitä vieressä oleva ihminen sanoo. Ei kuule tai ole kuulevinaan. Se kyllä pistää kiehuttamaan. Tai että kohtelee omia perheenjäseniään ihan paskasti mutta paasaa ulkopuolisille kuinka tärkeää on auttaa. Ehkä lähelle on joskus vaikea nähdä. On helpompi katsoa sormien läpi esimerkiksi läheisen liiallista kännäämistä, vaikka olisi yleisesti sitä mieltä että alkoholismi on maassamme vakava ongelma.

Ihmiset auttavat arjessa, kirjeitse, rahaa antaen, lähellä olevia tai kaukana asuvia. Siitä tietysti pisteet joka tapauksessa. Mutta minusta esimerkiksi sijaisperheenä toimiminen on jo aika rohkeaa. Välillä äitini kulunut lausahdus ärsyttää, mutta se on ihan totta: "helppo on afrikkalaiselle kirjoitella kun se ei tule oven taakse koputtamaan." Tässä joulun alla nyt tietysti tulee mieleen se, että olisi kivaa antaa jollekin lapselle ihana ja turvallinen joulu. Omat lapsuusmuistoni perheeni kanssa ovat auvoisia, joten on tosi kurjaa kuvitella että jollain menee yhtä monta juhlapyhää pilalle kuin minulla on onnistunut. Tykkään ostella lahjoja muille, joten olisi varmasti vielä huikeampaa kun tietäisi, että yllätykset tulevat pikkulapselle. Ajattelin osallistua vielä viime hetkellä siihen seurakunnan keräyshommaan, jossa voi ostaa jollekin vähävaraisen perheen lapselle lahjan (elleivät ne kaikki "tilaukset" ole jo menneet....). Mutta siitä voi ainakin aloittaa. Kannustan muitakin vaikuttamaan lähempänä, vaikka muuallakin tarvitaan kiperästi apua. :)

Supermaanantai

Kaikki meni eilen hyvin kunnes tuli ilta, ja tein maanantain ratoksi purkkihernaria minulle ja miehekkeelleni. Sekotin keittoa kattilassa vähän vauhdikkaammin ja sain päälleni tulikuumia roiskeita. Kun ruoka oli valmista, kaadoin sitä hiljalleen kuppiin jotta ei tulisi roiskeita. No niitä tuli jo toistamiseen ja huusin pelästyksestä! J kysyi ystävällisesti, josko vihdoin haluaisin kokeilla sinappia hernekeiton joukossa. Puristin sitä ruokaani, kuulemma hiukan liikaa. Kaiken lisäksi olin tainnut polttaa hernekeiton vähän pohjaan aluksi, ja tajusin että olin vain sekoittanut palaneen pohjasopan hernekeiton sekaan. Siis maanantai, ja hernekeittoa joka maistuu palaneelta ja tuliselta sinapilta. Loistavaa. Keitto oli lisäksi aivan liian kuumaa, joten poltin kieleni. Sitten meinasin tukehtua leipääni. 

Tuosta voisi päätellä että olen huonoin kokki maailmassa ja kauhea sählääjä. Oikeasti olen vain tuota jälkimmäistä. Tänään on hiukan parempi päivä. Aurinko paistaa vaikka matalalta paistaakin, asioita on taas hoidettu ja töitä haettu. Lähden pian myös lenkille, että saa vielä jotain irti tuosta päivänvalosta. Myös logopedian pääsykoekirjat julkistettiin, ne ovat onneksi vielä samat kuin viime vuonna! :) Aloitan tammikuussa urakkani, ja salaa tietysti toivon että olisin silloin jossain osa-aikahommissa. Kokopäivätyön ohella ei kerkeä kunnolla lukemaan, tai tietysti ehtii jos lopetan kaiken muun elämän viiden kuukauden ajaksi. 

Kokosin tähän postaukseen kuvia lähinnä aiemmalta syksyltä, myös pari hätäistä asukuvaa jotka ovat mm. hirveiden naamaliikkeideni takia jääneet julkaisematta. Siis kuvaajassahan ei ole vikaa, vaan minun "mulla on kylmä, mua naurattaa" -jutuissani.

Viiniä, viiniä!

Olen valveutunut alle 10 euroa maksavien valkkarien asiantuntija. Siis valkkarien, en palkkarien. Valotan teille amatöörimäisesti juomakulttuuria ja valkoviinien olemusta.

Henkilökohtainen top 3

1. Happy Grape 

2. California Garden
3. J.P. Chenet

Saattaa olla että unohdin tuosta joitakin parhaimpia, mutta ainakin noita voi turvallisesti nautiskella ilman kakomista. Meinasin laittaa tähän alkuun, että suosituksista huolimatta viini kannattaa nauttia mahdollisimman kylmänä, siis tyyliin tunkea se pakastimeen. Olen kuitenkin tutkimusteni kautta ymmärtänyt, että ne viralliset suositukset (jääkaappikylmästä vähän lämpimämpi) ovat oivallisia vaatimattomammallekin juojalle. Jos nauttii jääkylmänä, on samantekevää onko lasissa silloin kossua vai viiniä. Pahimpia valkoviinejä ovat mielestäni Blue Pompano (se kenguruviini) ja lähes halvin kaupasta löytyvä Le Vine. Mikäli joku haluaa huomauttaa että kolmenkympin valkoviini on parempaa, niin voin sanoa etten tiedä niistä mitään. Sitten kun minulla on varaa tyhjentää monen kymmenen euron pullo ennen diskoilua tai muuta, tulen kertomaan siitä tänne. Ja mikäli jollain ei ole valkkareista muuta sanottavaa kuin että "SITÄ KUULUU NAUTTIA KALAN KANSSA", niin kuin joku huomautti kerran laivan buffetissa tosi asiantuntevasti, niin hän voisi ansaita sellaisen "yritän olla snobi mutten osaa" -rintanapin.

Obs! Jos valkoviinit maistuvat mielestäsi kaikki samalta tai olet vain kyllästynyt, mutta emmit punaviinin kanssa, suosittelen ystäväni maistattamaa punaviiniskumppaa. Se on tosi raikasta ja hyvää! Seuraavassa Alkon sivuilta pöllittyjä viinejä kuvaavia ominaisuuksia, jotka pätevät mielestäni myös juhlakansaan:

Hermostunut (nervy, nervous)
viini on tilapäisesti poissa tasapainosta, esim. pullotuksen tai kuljetuksen vuoksi. No näitä nyt näkyy jatkuvasti, erityisesti juuri ennen baariin astumista koska silloin monen humala on huipussaan.

Hapettunut (oxidized)
viini on saanut liikaa happea; pahvinen, paperinen, matta, väsynyt. Sammumispisteessä oleva juomari tai vaihtoehtoisesti todella tylsää seuraa oleva ihminen.

Antava (rich)
runsas, elinkaarensa huipulla oleva viini, vastakohtana termi sulkeutunut. Tämä on varmasti miesten mieleen.

Hiivainen (yeasty)
tuoreessa viinissä tuntuva käymishiivan tuoksu ja maku. Tähän juhlijaan en suosittele koskemaan.

Kireä (astringent, tough)
viinissä on paljon tanniineja, jotka aiheuttavat limakalvoja kiristävän tunteen. Huono seura kuin huono seura.

Pyöreä (round, mellow, supple)
viini, jossa on notkeutta, pehmeyttä ja runkoa. Todennäköisesti loistava tanssija ja katseiden kääntäjä (kukapa meistä ei kokisi olevansa tätä kaikkea kahdelta aamuyöllä).

Nyt tämä piiloalkkikselta kuulostava naikkonen jää odottamaan Alkon yhteydenottoa, josko saisin heiltä jotain sponsorointia postaukselleni - mieluiten suoraan pulloina.

Bröllop i Stockholm

Saimme uutta vivahdetta Ruotsin-reissailuun, kun olimme vuosi sitten Tukholmassa siskoni kanssa. Hänen ruotsalainen ystävänsä meni naimisiin iranilaistaustaisen miehen kanssa. Isät toimivat virallisina kutsujina, joten oli selvää että mihinkään pubikemuihin emme olleet menossa ryyppäämään. Täällä opittiin lisää kieltä ja saimme tutustua iranilaistyyppisiin häihin. Siellä tanssittiin piirissä toisten käsistä kiinni pidellen, ja musiikki oli ainakin meidän mielestä aivan mahtava elämys.

Hääpaikka ja hotelli sijaitsivat tarkemmin sanottuna Södertäljessä Tukholman liepeillä, ihanan romanttisessa paikassa jossa oli paljon keksipaketin näköisiä taloja. Meidän hotelli oli sairaan hienosti sisustettu vaikka pieni olikin, ja erikoisuutena saimme invahuoneen. Pääsimme ihailemaan ruotsalaista insinööriosaamista mm. ikiomassa invavessassamme, jossa paperirulla oli tungettu kyllä niin vaikeaan paikkaan kuin liikuntavammaiselle sen voi tunkea. Nämen tänk positivt!

Vihkitoimitus pidettiin jossain kukkulalla ekumeenisessa kirkossa, jonne oli pirun pitkä automatka ja siellä lauloi joku puolijulkkis. Puolijulkkis räjähti muiden ruotsalaisten tavoin nauramaan, kun musliminaiset rupesivat kiljumaan - siis kiljumaan papin sanottua jotain ilmeisesti tosi tärkeää. Mielenkiintoisia nuo kulttuurien kohtaamiset. Voitte kuvitella, että kun suomalainen menee toimitukseen missä puhutaan sekä ruotsia että jotain mordorinmurretta, ei siitä saa paljon irti. Oli silti kivaa seurata miten muslimipapit ja tavallinen pappi vaihtoivat vuoroja alttarilla.

Kun puhutaan kalliista häistä, mieleen tulee ruuan ylitsevuotavuus, limusiini ja kallis hääpaikka. Nämä kaikki kolme kohtaa lievästi sanoen täyttyivät, vaikka hääpaikka näytti ulkopuolelta aivan järkyttävältä. En ole nähnyt eläissäni häissä noin kermakakun näköistä hääparin pöytää. Kaikki videokuvattiin, ja meno kävi välillä tylsänpuoleiseksi siksi, että hääpari todella poseerasi hääkakkua maistaessaankin kameralle. Morsian vaikutti onnelliselta mutta väsyneeltä. Kaikkia piti koko ajan yhteiskuvata sikin sokin. Vaikutuksen teki kuitenkin tapa, jolla hääpari saapui: limusiinilla, ja koska oven eteen ei tietenkään ole riittävästi niin hääpari tuotiin limossa ihan sisälle asti. Ruokailua aloittaessamme totesimme puoliksi vitsinä tarjoilijalle, että "keep the wine coming". Tarjoilijamies pitikin visusti koko illan huolen siitä että meidän pöydässämme oli aina J.P. Chenetiä saatavilla.

Aika komea kakku, mutta tosissaan lähdettiin keulimaan mielestäni siinä vaiheessa kun hääpari viilsi palasen itselleen dramaattisesti miekalla.

 Minua jännitti aivan hemmetisti kun esittäydyimme pöytäseurueellemme. Ihmiset olivat sairaan ystävällisiä, halusivat keskustella ja oikeasti kuuntelivat kaikkien nimet tarkkaan ennen kuin sanoivat omansa. Se oli mukavaa. Ruotsalaisten positiivisuus on mielestäni kiva juttu, mutta siskoni kaveri on sanonut että asuessaan Ruotsissa se kaikki innokkuus oli alkanut tuntua kovin teennäiseltä. Mene ja tiedä. Pöydässämme istui myös ihastuttava keski-ikäinen Kalle vaimonsa kanssa. Kallen kanssa tuli hyvin juttua, ja hänen äitinsä oli kuulemma suomalainen. Mies sanoi ikävöivänsä Suomea vaikkei osaa edes kieltä - hänen äitinsä oli hävennyt äidinkieltään Kallen ollessa pieni. Suomalaiset juuret selittänevätkin Kallen loppuillan humalan, ja kun hänen silmänsä suorastaan kostuivat ties minkä takia, vaimo sanoi että nyt lähdetään kotiin.

Aamulla päätimme saapua hotellin aamupalalle mahdollisimman myöhään, koska yltiöpositiivinen ruotsalaisuus oli vienyt meidät uupumuksen partaalle ja halusimme vain nauttia rauhassa aamiaisesta. Ajattelimme että muut häävieraat olivat varmasit jo käyneet syömässä, mutta meistä huolehtinut pariskunta oli kuitenkin vielä paikalla. Illan juhlat eivät olleet tosiaan olleet juoppolallien kokoontumisiltamat, joten krapulasta ei onneksi tarvinnut kärsiä. Ymmärrän ruotsia tosi hyvin, mutta on kovin vaikeaa keksiä vastauksia ruotsiksi (varsinkin aamuyhdeksältä). Uudet ystävämme eivät tietenkään puhuneet hyvin englantia. Inte kiva, mutta onneksi sisko hoiti homman kotiin!

Vietimme seuraavan päivän Tukholman keskustassa shoppaillen, ja tässä vinkkejä mitä kannattaa kokemustemme mukaan tehdä Gamla stanin lisäksi:

• pysäköi kuninkaanlinnan eteen, koska muualla ei yksinkertaisesti ole hyviä paikkoja. Parkkipaikalla mainittiin jotain "röd biljettistä", mutta emme vaivautuneet ottamaan selvää mikä se on. Sakkoja ei ainakaan tullut!
• huuda ääneen positiivisuutta uhkuvaa ruotsiasi, vaikka tajuaisitkin vähän myöhässä että kantaruotsalaiset saattavat ihmetellä ilotulitustasi sinut ohittaessaan...
• huhuile kovaan ääneen suomeksi, että voikohan noista linnan vartijoista ottaa kuvan ja saat todennäköisesti vartijan poseeraamaan kamerallesi
• koska kanasalaatti Gallerianissa on sykähdyttävintä mitä Ruotsissa voi kokea, ota siitä valokuva ja saa tarjoilija kettuuntumaan
• ota kuvia, jossa näkyy mitäänsanomaton patsas ja vain sinun pääsi alakulmassa
• huuda kanssamatkustajasi kanssa niin paljon "POSITIVT", "VAD MYSIGT" ja muita sanontoja, että kummallakin menee hermot, ja pieni ruumiinkaasun pakoilu autossa matkalla laivaan räjäyttää teidät nauramaan moneksi minuutiksi

Olimme paluumatkalla siis aivan levottomia. Nauroimme muun muassa kyltille "utfart" vähän liikaa tämän ikäisiksi. Ja ketä tässä yritetään huijata, se oli tietenkin oikeasti hauska juttu. Porukka muuten kuumottaa autokannelle siirtymisestä aivan tajuttomasti. Joo ole nyt hyvän tähden ajoissa autokannella. Kyllähän se on normaalia käynnistää auto siellä purkissa, vaikka ei olla tosiaan edes satamassa vielä ja sinä olet jonon viimeinen. Ja kannattaa katsoa meitä "myöhästelijöitä" pahasti, vaikkemme ole kenenkään tiellä autokannella ja laiva on satamassa 20 minuutin päästä. Hyvä suomalaiset, teillä on sitä kärsivällisyyttä.

NE OIKEAT TOIVEET

Arvatkaa, mitä miehet oikeasti haluavat joululahjaksi? Haastattelin erästä ukkelia tätä varten ja käskin hänen olla täysin rehellinen:

- televisio
- kaiuttimet / kotiteatteri
- auto
 - matkalahjakortti
- paljon, paljon karkkia

Itsetehdyistä villasukista ei tässä ollut kyllä pihaustakaan, eikä spa-lahjakorteista. Eikä mistään hemmetin tohveleista. Itse haluan kultaisennoutajan pennun kauniissa laatikossa (rei'itetyssä, sillä pitäähän pennun saada ilmaa).

Älkää noita ainakaan menkö miehille ostamaan.

Isänpäivä, intialainen ja pahoittelua

Meidän isä on tietysti se paras isä, enkä keksi mitään ei-kliseistä aloitusta tähän kirjoitukseen. Haluaisin ehkä kuvailla isäni hullumpaa puolta, koska se on viihdyttävämpää. Hän on erityisen lämmin ja helposti lähestyttävä tyyppi. Tiedän että hektisessä ajassamme tämän kirjoituksen oikea ajankohta olisi ollut jo lauantai, mutta koska olen ollut laiskuri, vailla asiallisia kuvia ja muutenkin vähän pihalla niin tässä on ollut pientä taukoa. :D Olen tosi pahoillani, ja lupaan tsempata tästä lähtien! Haluan kertoa teille tiskikone-episodista sekä jakaa vihdoinkin omat "and that's who I am" -kuvat. ;)

Isäni on aina ollut meillä se, joka hoitaa puutarhatyöt ja ehkä jopa keittiöhommat. Häntä näki lapsuudenkodissa usein rikkalapio kädessä ja keittiöpyyhe olalla. Hän oli siis paljon kotona, joten sinänsä vanhempieni roolit ovat menneet vähän sekaisin kun ajattelee sitä "perinteistä" mallia. Äiti esimerkiksi hoitaa autokaupat ja muut. Perinteeksi on tosin muodostunut, että juuri isänpäivänä itse päivänsankari on töissä. Kerran oikeasti söimme isänpäiväaterian samalla, kun heppu itse oli hoitamassa tyyliin aamuvuoroaan loppuun. :D Tänä vuonna vietimme päivää kerrankin melko juhlavasti: veimme isukin kokeilemaan spinning-tuntia, jonne hän on jo kauan halunnut rääkättäväksi. Siellä oli niin hikinen meno, että porukka näytti ihan siltä kuin olisi seissyt tunnin sateessa. Konkreettisen peppukipeyden takia en kyllä lämpene noin pitkille spinning-tunneille, mutta isä oli aivan tulessa!

Olen tullut paljon isääni. Meillä molemmilla kestää valmistautua esimerkiksi kauppaan lähtöön ihan tolkuttoman kauan, olemme vähän hajamielisiä mutta myös temperamenttisia. Isälleni ei ollut lapsuudenkodissani mikään ongelma kastella kukkia uikkareissa ja radiokuulokkeet päässä - tai hakata halkoja samoissa asusteissa. Hän harrastaa myös muun muassa salsatanssia, mutta äiti ei kehtaa kertoa siitä sukulaisille (jos siellä joku lukee tätä, niin nytpähän tiedätte). Joskus kun meille lapsille tuli tosi huonoja koenumeroita, hän saattoi antaa meille lohdutuspalkintoja. Kun isältä kysyy että meneekö häneltä vielä korvalävistys läpi vanhoista rei'istä, hän tunkee pahimmillaan tikan korvalehtensä läpi. Isä kirjoittaa myös maailman parhaita kauppalappuja, joista yhdessä luki ainakin nämä kauheudet: "yogurtti, panaani, juustohome, lauantai, doodrantti".

Isä on silti kaikkien tyttäriensä ritari. Otetaan esimerkiksi vaikka se että hän tuli päivän varoitusajalla asentamaan meidän seinään naulakon ja pari hyllyä. Ei häntä tarvitse kahta kertaa tuollaisiin pyytää, vaan hän alkaa lähinnä stressata että missä aikataulussa hän kykenee hommat hoitamaan.

Menimme eilisen spinningin jälkeen syömään intialaista Delhi Darbariin, joka on kyllä loistava paikka. Rakastuin sen sisustukseen (haluan samanlaista tänne meille heti), ja ruoka maistui kaikille. Palvelu oli ystävällistä, ja tuo on kai valittu joskus vuoden etniseksi ravintolaksi. Miksen ole ennen käynyt siellä?! Miinuksena tosin alun outo tunnelma, kun perheelliset metelöivät jotenkin tosi paljon, laseja rikkoutui ja kaatui. Eräs tyttö tuijotti siskoni hiuksia 20 sentin etäisyydeltä, jolloin yritin katsoa tyttöä niin että hän ystävällisesti kääntyisi takaisin omaan pöytäänsä. :D

HELL'S RUOKALA + METSÄSTÄJÄASU

Meitä rupesi naurattamaan poikaystävän kanssa pieni ajatusleikki koskien Hell's Kitchen Suomea. Siellähän on muun muassa suurtalouskokkeja testaamassa pääkoppaansa ja ruuanlaittotaitojansa. Miksei ohjelmasta voi tehdä ruokalaversiota?

 Peruskoulun ruokalassa chef Kemppainen kiljuisi vittuperkelettä keittiön pulskille tädeille: "Missä on makaronilaatikko, pöydät ovat vieläkin tyhjinä!" Oppilaat katsoisivat halveksuen ja jonossa haukotellen. "ONKO TÄMÄ PUOLUKKAHILLOA MIRJA, ONKO? Meillä on 25 minuuttia aikaa ruokkia 200 kasvavaa lasta, etkä sinä j******** osaa puolukkahilloa valmistaa!"

Lopuksi pari pientä jonnea ja lissua maistaisi vaikkapa maksalaatikkoa, joka on saatu viime minuuteilla tehtyä. "Mun mutsin tekemä on parempaa!" Dramaattisesti heittäen lautasen takaisin keittäjille chef Kemppainen huutaisi "GET OUT" ja tädit kipittäisivät tupakalle avautumaan haasteesta: "Ihan hanurista koko tuomaristo, eihän nuo tiedä oikeasta ruuasta mitään." Pudotuskilpailussa ei chef Kemppaista kiinnosta se kenellä on yksinhuoltajuus, kenen mies on kuollut tai kenellä on alkoholiongelma. "Sun mies on kuollut? EN - IHMETTELE - YHTÄÄN. SÄ VARMAAN MYRKYTIT SEN SUN RUUILLA." Tai "MÄKIN OLISIN ALKOHOLISTI JOS TEKISIN NÄIN PASKAA RUOKAA."

Heh. Heh.

Eläimellistä rääkkiä!

No siis, hyvähän se on jos kuntosalilla on todellisia voimamiehiäkin. Että puuskutellaan ja örähdellään paljonkin toistojen välissä. Olin tänään päässyt vasta salin "eteiseen", kun aloin kuulla hurjaa huutoa ja ähkimistä. Päätin olla rauhallinen ja iloita siitä, että joku varmasti ylittää parhaillaan itseään.

Salilla oli lisäkseni ehkä viisi tyyppiä sekä personal trainer, joka piti kahdelle nuorelle miehelle tuntia. Siitä se rääkyminen siis kuului! Aina välillä koko salin lattia tömähti kun painot putosivat heiltä maahan. Voin kertoa että kun tein peppulaitteessa kuumottavia pakaraliikkeitä, tuntui melko koomiselta kun joku ähki tismalleen samaan tahtiin jossain muualla. Tuli vähän sellainen olo, että hei tämä on mun hetkeni eikä jonkun örisijän. :D Vanhempi pariskunta puhkesi nauramaan ja katselemaan poikain menoa, kun äänet kuulostivat ihan oikeasti joidenkin makuuhuonepuuhilta. Ilmeisesti pariskunnan poika oli toinen treenaajista, ja lopulta koko sali nauroi kaikelle sille huudolle. Onneksi, koska muuten se olisi ollut vähän kiusallista.

Mutta kuvitelkaa meikäläinen siihen lähistölle treenaamaan pienillä rimppakintuillani. Kun karskit ukkelit hetkeksi lopettivat metelöinnin, tuntui oma harjoitteluni suorastaan typerältä: ainoat äänet, jotka lähtivät minusta olivat tasainen pieni puuskutus ja kitisevä loitonnuslaite. Jes, jaksaa jaksaa Helli.

Punatulkku törmäsi tiiliseinään

Kyllä, nyt voin huutaa sydämestäni: anteeksi että täällä on ollut hiljaista! Jos uskallan julkaista ystäväni minusta ottamia halloween-kuvia, näette kuvat huomenna. Joku ilmeisesti ei kestänyt jännitystä, ja poistui lukijalistaltani. Toivottavasti hän eksyisi takaisin, kuka hän sitten olikaan. Nyt ajattelin esitellä maailman mukavimman syysasun, jossa ei kuitenkaan näy yhtään mustaa. Mulla on ollut tavoitteena opetella pukeutumaan syksyllä muuhunkin kuin mustaan, ja se on onneksi yllättävän helppoa. :)

Siirryin myös modernien ihmisten joukkoon ja ostin tänään ihan uuden älypuhelimen! Samsung Galaxy S ll Plus tai joku se nyt sitten on. Tämä ilta menee varmasti sen parissa hääräten. Ensin täytyy hankkia whatsappi, että saan lähetettyä ystävälleni koko ajan itsestäni kuvia ja kuulumisia. Ei yhtään vajaata, eihän? Hänkin suunnittelee tekevänsä niin minulle, ettäs tiedätte! Asukuvissa näytän tänään jäykältä, koska nälkä oli sekä kuvattavalla että kuvaajalla päätä huimaava. Lisäksi minulla ei ole meikkiä näissä, paitsi aurinkopuuteria ja kulmakynää. Olenpas hurjan rohkea!

Takki Zara, buutsit Kookenkä

HAPPY HALLOWEEN

Joidenkin mielestä tänään on väärä viikonloppu (turkulaisten), mutta minä ja ainakin 23 muuta päätimme että tänään on aika juhlia halloweeniä. Sniikpiikkiä elikkäs kurkistelua tarjoan minäkin naamiaisasuuni liittyen. Kiittäminen on äitiä, avokkia ja Punanaamiota, sillä heiltä sain kaiken tarvittavan. Sain keskiviikkona muuten ilmaisen kebun, kun olen ollut 5 viikkoa juomatta. Täytyy sanoa että aikas helppo nakki, mutta sainpa ainakin ilmaisen lounaan... :D Tänään olen radalla, hyvää viikonloppua kaikille!

Uusi huivi syysmaisemissa

Näin H&M:n lehdessä kaulahuivin. Se oli oikeasti sellainen että bäng, se on saatava heti. J pyysi minut mukaansa Helsinkiin hakemaan uutta autoa, ja suostuin koska tiesin pääseväni samalla metsästämään tätä kaulahuivia. Aikaa ei ollut hukattavaksi, mutta onneksi huivi odotti minua heti H&M:n sisäänkäynnillä. Kassalla joku ikävä nainen lähes huusi työntekijöille, koska hän halusi perua yrityksen lehden, joka tuli hänen uuteen asuntoonsa vanhan asukkaan nimellä. Jep, ei varmastikaan kannata olla ennemmin yhteydessä postiin kuin johonkin satunnaiseen H&M-myymälään... Anyway, tuo huivi on superpehmeä, enkä ollut uskonut että henkkamaukasta olisi moiseen laadukkuuteen. Se on iso, lämmin ja sopii muiden asusteiden kanssa yhteen. 

Kävin viikko sitten laittamassa hiuksiini vaaleita raitoja lisää, ja vaikka kukaan ei minua vielä blondiksi sanoisi niin olen suorastaan hämilläni uudesta lookistani. Jos tästä lähtisi pikkuhiljaa omaa väriä kasvattamaan takaisin. :) Toisin sanoen kasvatan sitä todennäköisesti kevääseen asti, jolloin kyllästyn ja haluan pitkästä aikaa punaista väriä. Luulen että se juuresta puskeva maantienharmaa ei ole ollenkaan niin glamouri enää keväisen auringon alla. Ken tietää! Ps. Palaan töihin ensi viikolla, ja ajattelin tehdä sieltä taas pienen koosteen tännekin.